Psykiatriset ongelmat ovat edelleen tabu suomalaisessa yhteiskunnassa.

On paljon helpompi hakea hoitoa murtuneeseen ranteeseen tai päänsärkyyn, kuin masennukseen ja kasvavaan pahanolon tunteeseen.

Nuorten henkinen pahoinvointi jää usein hoitamatta, koska ongelmia ei uskalleta tai haluta tunnustaa. Jos ja kun nuori tai hänen vanhempansa uskaltautuvat terveyskeskuslääkärin puheille tunnustamaan pahaa oloa, alkaa jonotus.

 

Tutustuin eilen Kanta-Hämeen Keskussairaalan Riihimäen yksikön nuorisopsykiatrian poliklinikan toimintaan ja toiminnan haasteisiin.  Suurin haaste onkin saada kaikki psykiatrisen avun tarpeessa olevat nuoret hoidon piiriin inhimillisessä ajassa.

Riittämättömyyden tunne henkilökunnan keskuudessa oli käsin kosketeltava.

 

Riihimäen nuorisopsykiatrian polilla työskentelee lääkäri, psykologi ja kolme sairaanhoitajaa. Asiakkaita on paljon ja uusia tulee jatkuvasti lisää.

Kun nuori saa polille lähetteen, saa hän ajan kuuden viikon päähän. Joskus jonotus venyy jopa kolmeen kuukauteen. Hoitotakuu ei siis täyty, puhumattakaan hoitoon pääsyn inhimillisyydestä.

 

Rakastan termejä varhainen puuttuminen ja ennaltaehkäisevä työ. Ne olisivat pelastus myös psykiatrisessa työssä. Ainakin monilta raskailta ja pitkiltä hoitojaksoilta vältyttäisiin, jos ongelmiin puututtaisiin silloin, kun ne eivät vielä vaadi erikoissairaanhoitoa.

Kun nuori saa lähetteen nuorisopsykiatrian polille, ollaan jo erikoissairaanhoidon piirissä. Sähköiseen potilaskansioon lisätään välilehti ”psyk”.

 

Vietin aamupäivän polilla erittäin asiantuntevassa joukossa, jossa oli psykiatreja, psykologeja ja joukko erikoistuneita sairaanhoitajia.

Kysyin, onko heidän mielestään pahoinvointi lisääntynyt. Oli monen moista pohdintaa. Palvelut ovat kehittyneet ja hoitoa on paremmin saatavilla. Ihmisten ongelmat myös todetaan ja diagnosoidaan entistä useammin. Toisaalta nuorten miesten itsemurhat ovat vähentyneet. Ehkä sittenkin olemme onnistuneet jossain?

Yhteiskunta on muuttunut paljon. Moni nuori pohtii kuka minusta tulee isona? Arvostammeko toisiamme enää?

Nuoret naiset eivät ole tyytyväisiä kroppaansa tai ulkonäköönsä. Ammattimiestä ei arvosteta, mutta kaikki eivät voi olla insinöörejä tai tohtoreita.

Uusioperhe on nykyään normaalimpi kuin ydinperhe. Kaiken kaikkiaan sitoutuminen on kadonnut yhteiskunnasta.

 

Riittämättömyyden tunne riivaa myös Riihimäen perheneuvolaa, jonne saa jonottaa pahimmillaan vuoden. Se on toivottoman aliresursoitu ja työntekijöitä on puolet siitä, mitä Riihimäellä asukaslukuun suhteutettuna pitäisi olla.

Avioero, läheisen sairastuminen tai kuolema ovat vakavia kriisejä koko perheelle, jolloin perhe tarvitsee tukea.

Jos nuori jää ilman apua ja tukea, on hänen seuraava osoitteensa nuorisopsykiatrian poliklinikka. Olisi halvempaa ja inhimillisempää hoitaa nuoren ongelmat varhaisessa vaiheessa perheneuvolan asiakaspiirissä.

 

Nuori viettää koulussa puolet hereillä olo ajastaan.

Jos opinahjon terveydenhoitaja ei ole ylikuormitettu ja hän on oppilaille tuttu ja turvallinen, saattaa oppilas uskaltautua puhumaan ongelmistaan hänelle.

Kouluissa pitäisikin olla hyvin resursoitu, moniammatillinen tiimi tukemassa nuoren kasvua ja kehitystä. Kun terveydenhoitajan rinnalla on koulukuraattori, opinto-ohjaaja ja oma opettaja ja ehkä koko nuoren perhe, voidaan ongelmiin puuttua ajoissa ruohonjuuritasolla ja välttyä raskaammilta hoidoilta.

 

Riihimäellä nuorten keskuudessa paikkansa vakiinnuttanut NUPPI eli nuorten palvelupiste auttaa nuoria erilaisissa asioissa. Nuppi on helposti saavutettavissa eikä nuorista ole noloa mennä sinne, koska sieltä saa apua moneen nuoria askarruttaviin asioihin. Esimerkiksi opiskelu- ja työharjoittelupaikka löytyy Nupin kautta helpommin. Ohjaajat neuvovat kaikenlaisten hakemusten kanssa. Myös asuntoasioissa autetaan.

Jos kotona on vaikeaa tai mieli on maassa, löytyy Nupista usein apua. Siksi tällaisten nuorten palvelupisteiden resursseja olisi lisättävä ja moniammatillisuutta vahvistettava.

Eilen kerroin Facebook profiilissani, että olen menossa tutustumaan psykiatrian puolen palveluihin, erityisesti nuorten poliklinikkaan, Riihimäellä. Moni peukutti ajatukselle, mutta moni myös nosti esiin muut psykiatriset ongelmat ja niiden monet kipukohdat.
Mutta jostain se on lähdettävä liikkeelle eikä kukaan pysty kaikkeen kerralla.
Riittämättömyyden tunteen riivaamia molemmat. Hoitohenkilökunta ja kansanedustaja.