tiistai, 19. tammikuu 2016

Olen valmis puheenjohtajakisaan

Mitä uutta annettavaa minulla voisi olla vasemmistoliitolle? Olen työssäkäyvä perheenäiti ja lähihoitaja. Peilaan laajempia poliittisia kysymyksiä tavallisen ihmisen arjen haasteisiin ja pyrin puhumaan niistä ymmärrettävästi. 

Tulen hyvin toimeen erilaisten ihmisten kanssa ja pyrin löytämään yhteisiä ratkaisuja työssäni eduskuntaryhmän puheenjohtajana. Minulla on laajat yhteistyöverkostot niin puolueen sisällä kuin yli puoluerajojen.

Minulle tärkeitä asioita politiikassa ovat päivähoito, koulutus, työelämä ja sen sovittaminen yhteen perheen kanssa sekä hyvä ja laadukas sosiaali- ja terveydenhuolto ja vanhusten palvelut. Ne asiat, joiden hyvä laatu turvaa elämää ja sujuvoittaa arkea.

Olen aiemmin lähtenyt ehdolle erilaisiin luottamustehtäviin mietittyäni asiaa vain hetken. Tätä ehdokkuutta olen kuitenkin harkinnut siitä asti, kun Paavo Arhinmäki marraskuun lopulla ilmoitti, ettei ole enää käytettävissä puolueen puheenjohtajan tehtävään. 

Olen vatvonut asiaa ystävieni, työtovereideni, puolisoni, vanhempieni, lasteni ja sukulaisteni kanssa. Olen valvonut öitä ja mennyt varmana päätöksestä nukkumaan vain herätäkseni epävarmana. Nyt on aika lopettaa asian vatvominen. Olen päättänyt asettua ehdolle vasemmistoliiton puheenjohtajaksi.

Olen ollut vasemmistoliiton puoluejohdossa vuodesta 2007. Kesällä tulee siis kuluneeksi yhdeksän vuotta siitä, kun puoluekokousväki valitsi minut varapuheenjohtajaksi Helsingin Kulttuuritalolla.

Olen seurannut hyvin läheltä Martti Korhosen puheenjohtaja-ajan ja heti perään Paavo Arhinmäen kaudet. Uskon tietäväni mihin tehtävään olen asettumassa ehdolle. Tunnen hyvin meidän kenttäväen ympäri Suomea ja useimmat ihmiset kentällä tuntevat minut.

Puheenjohtajan tehtävä ei ole helppo. Vasemmistoliiton kannatus seisoo paikallaan, vaikka juuri tässä poliittisessa tilanteessa kannatuksen nostamisen pitäisi olla mahdollista. Uuden puheenjohtajan suurin haaste on, miten saadaan kannatus nousuun ja uusia ihmisiä mukaan vasemmistoliiton toimintaan ja äänestäjiksi.

Meidän pitää pystyä hyödyntämään koko mahtavaa ja aktiivista kenttäväkeämme parhaalla mahdollisella tavalla ja saada ihmisten osaaminen ja voimavarat käyttöön. Koko puoluejohdon on syytä sitoutua aktiiviseen työhön koko maassa kannatuksen parantamiseksi.

Nyt on jokaisen aika pysähtyä pohtimaan millainen puolue vasemmistoliitto on ja mitä haluaisi sen olevan. Kesän puoluekokouksessa valitaan uusi puheenjohtaja ja puoluesihteeri, mutta linjataan myös puolueen tulevaisuutta. Tähän toivon kaikkien osallistuvan. 

perjantai, 15. tammikuu 2016

Tarinoita laitakaupungilta

Osallistuin ennen joulua muutaman kansanedustajan kanssa Helsingin Diakonissalaitoksen järjestämälle ”luokkaretkelle laitakaupungille”. Vierailimme kaikkein heikoimmassa asemassa olevien helsinkiläisten luona ja tutustuimme heille tarjolla oleviin palveluihin. Välittääkö heistä kukaan?

 

Ensimmäinen kohde oli päihteidenkäyttäjien korvaushoitoyksikkö Munkkisaaressa. Asiakkaiden tarinat kertoivat risaisesta elämästä: ”En olisi hengissä ilman tätä paikkaa”, kertoi keski-ikäinen nainen. Hän kertoi syntyneensä vankilaan, päihdeäidin lapseksi. Päihteet, rikokset ja vankila olivat aina kuuluneet elämään. Päivittäiset käynnit palvelukeskuksessa, korvaushoidot ja oma asunto olivat tuoneet elämää raiteilleen. Eniten hän iloitsi jo aikuisesta lapsestaan joka oli juuri saanut vakituisen työpaikan.

 

Seuraavana kävimme helsinkiläisessä metsässä, jossa tapasimme kolme itäisestä Euroopasta tullutta nuorta romanimiestä. Hyisessä sateessa ja tuulessa miesten asuntona toimi pressuista kyhätty maja. Saniteettitiloista tai keittiöstä ei tietoakaan. Miehille oli kotimaassa luvattu parempi tulevaisuus maailmalla ja vailla kielitaitoa heidät oli houkuteltu kylmään Pohjolaan. Kotona odottivat perheet, yhdellä vaimo ja kaksi lasta, toisella äiti. Päiväkeskus Hirundo tarjoaa heille mahdollisuuden peseytymiseen, pyykkäämiseen ja rauhalliset tilat omien eväiden syömiseen.

 

Metsästä matka jatkui Itäkeskukseen päihteidenkäyttäjien palvelukeskus Stooriin ja Salliin. Matalan kynnyksen paikassa työtä ei tehdä autettavien ihmisten puolesta vaan heidän kanssaan. Stoorissa voi pyykätä, peseytyä, lukea lehdet ja levätä. Myös lääkäriin pääsee ja työntekijät auttavat palveluihin hakeutumisessa. Meillä kaikilla oli oma ”stoorimme” kerrottavaksi.

 

Lopuksi vierailimme Herttoniemessä nuorten palvelukeskus Vamoksessa, joka pyrkii estämään nuorten syrjäytymistä. Kaikilla kyse ei ole palveluiden puutteesta, vaan siitä, ettei kukaan aidosti keskity luukulta toiselle pompoteltavaan nuoreen. Kaksi nuorta kertoi tarinansa meille. Oli koulukiusaamista, kunnianhimoa, kiitettäviä numeroita ja pohjaton väsymys. Jossain vaiheessa suunta elämälle katosi. Vamoksessa näkyi myös toivon kipinä: jokaisella pieni välähdys siitä, mitä sitten tekisi kun taas pystyy ja kykenee.

 

Luokkaretki laitakaupungille avasi silmiä ja antoi toivoa – vielä joku välittää. Usein ajattelen tuota päivää ja erityisesti romanien metsämajaa. On anteeksiantamatonta, että Suomessa joku joutuu yöpymään pimeässä, kylmässä metsässä. Toivon todella, että nuo nuoret miehet saivat lämpimän yösijan, kun pakkanen painui lähelle 30 astetta.

 

Kolumni julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehdessä 15.2.2016

torstai, 14. tammikuu 2016

Koivistonmäki, kappale Riihimäkeä

Avasin tänään Riihimäen kaupunginmuseolla Koivistonmäki-näyttelyn. Puheessani kerroin mitä Koivistonmäki minulle merkitsee. Kappale Riihimäkeä, pala historiaa.

Kaupunginmuseo on minulle kovin tuttu paikka jo lapsuudesta. Ei kuitenkaan museona, vaan ystäväni kotina. 80-luvulla täällä asui silloinen musiikkiopiston rehtori Ilari Laakso perheineen ja hänen tyttärensä Anna oli kanssani samalla musiikkipainotteisella luokalla Eteläisellä koululla. Olenpa tainnut viettää yönkin täällä museossa.

Eteläisen koulun takana kohoaa korkea mäki. Koivistonmäki.

Sinne kulkee koulun takaa pieni kävelytie. Mäki on suosittu pulkkamäki näin talvisin ja Koivistonmäen lapset rakentavat joka talvi mäkeen pari hyppyriä. Lumesta ei juuri nyt ole pulaa ja kaupungin aura-autolla mäkeen aurataan lisää lunta koulun opettajien parkkipaikalta. Lapsena mäki tuntui kovin jyrkältä, enkä juurikaan siinä laskenut.

Mäen päällä avautuu ihmeellinen asuinalue. Pieni kylä keskellä kaupunkia. Mäen korkeimmalta kohdalta tie laskee kolmeen suuntaan. Yksi tie vie Hämeen ammattikorkeakoululle, toinen tie laskeutuu miltei taidemuseolle ja kolmas suoraan Hämeenaukiolle.

Minulle tuo mäennyppylä on tullut viime vuosina kovin rakkaaksi ja tärkeäksi osaksi elämääni. Kesällä tulee kuluneeksi 10 vuotta siitä, kun lenkkeilin kuopuksen ja koiran kanssa Koivistonmäessä ja ihailin taloja ja alueen rauhaa. Aika pian huomasin yhden talon myynti-imoituksen  asuntovälittäjällä. Menimme tutustumaan tyhjillään olleeseen taloon koko perheen voimin. Kiersimme jokaisen nurkan ja tutustuimme talovanhukseen useamman tunnin ajan. Lopuksi istuimme kaunista kesäpäivää rehevöityneen pihan pihakeinussa ja teimme tuttavuutta naapurin kanssa. Syyskuussa 2006 muutimme Koivistonmäkeen.

Meidän talo on perinteinen Koivistonmäen talo. Alkuperäiset Koivistonmäen puutalot oli rakennettu pääosin hirrestä ja talossa oli huone ja keittiö. Lähes poikkeuksetta taloja laajennettiin myöhemmin. Niin myös meidän taloa, moneen kertaan ja joka suuntaan.Remontissa olemme kaivaneet vanhat, alkuperäiset, käsin veistetyt hirsiseinät esiin niiltä osin, kun se on ollut mahdollista.

Useimmissa Koivistomäen taloissa on myös ulkorakennukset. Talot eivät noudata mitään yleistä kaavaa, vaan kaikki talot ovat hyvin erinäköisiä ja aseteltu tonteille melkoisen vapaasti. Koivistonmäki oli jo vuonna 1916, ennen ensimmäisen rakennusjärjestyksen ja asemakaavan syntymistä varsin laajamittaisesti rakennettu. Ensimmäiset rakennukset syntyivät maanomistajien tekemien asutussuunnitelmien mukaan.

Myöhemmin tehdyistä mittauskartoista ilmenee, että tonttialueet sijaitsevat varsin johdonmukaisesti maanomistajien suunnittelemien katujen varsilla ja rakennusten sijoitukset noudattavat maaston korkeussuhteita erinomaisen luontevasti.

Talon mukana saimme tuhdin paketin tietoa talon menneisyydestä. Talossa oli asunut mm. turkkuri Unto Ruoko, joka rakensi tontille työtilakseen piharakennuksen, jossa hän parkitsi nahkoja. Piharakennuksen kellarissa on edelleen piikkinaulakot, joissa nahkoja on aikoinaan roikkunut kuivumassa. Myöhemmin taloa asutti kauppias Taisto Vuorinen perheineen, joka muutti piharakennuksen asuinkäyttöön, ensiasunnoksi tyttärilleen. Piharakennus on asuinkäytössä edelleen.

Muutama vuosi sitten sydänliiton muutosjohtaja Timo Ruoko otti minuun yhteyttä eduskuntatyöhöni liittyen. Sähköpostissaan hän kertoi olevansa myös kotoisin Riihimäeltä. En malttanut olla tiedustelematta, mahtoiko hän olla sukua turkkuri Unto Ruokolle. Selvisi, että Timo on Unto poika ja että me asumme Timon kotitalossa. Tapasimme työn merkeissä ja tuomisinaan Timolla oli minulle monia talomme historiaan kuuluvia asiakirjoja, mm. ehdotus puutarhasuunnitelmaksi joka on päivätty 16.4.1956. Suunnitelmaan piirretty vaahtera huojuu edelleen tuulessa, omalla paikallaan, portin pielessä.

Koivistonmäki on pieni asuinalue lähellä kaikkia palveluita, rauhassa kaupungin hälyltä. Alue on riihimäkeläisille kuitenkin melko tuntematon. Moni meillä poikennut ei ole koskaan aiemmin käynyt mäellä, eikä ehkä edes tiedä missä Koivistonmäki sijaitsee. Sen sijaan Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijat ovat löytäneet Koivistonmäestä mainion oikoreitin rautatieaseman ja koulun välille ja opiskelijat ovatkin jokapäiväinen näky mäellä. Myös Hyrian media-alan opiskelijat jalkautuvat tämän tästä mäelle valokuvaamaan, enkä yhtään ihmettele. Talot ovat keskenään erinäköisiä ja mäen päältä avautuu Hyvinkään suuntaan upeat maisemat. Pieni Töyrypuisto keskellä Koivistonmäkeä tuo mukavan keitaan keskelle kaupunkia ja sen omenapuiden sato on kaikkien käytettävissä syksyisin.

Upeaa, että VR:n kamerakerho Ry. on vuonna 1974 kuvannut Koivistonmäen rakennuksia, ja kuvat ovat nyt täällä kaupunginmuseossa nähtävillä! Näissä kuvissa on nähtävissä katoavaa rakennusperintöä ja kappale kauneinta Riihimäkeä. Vai olenko jäävi sanomaan niin.

 

perjantai, 8. tammikuu 2016

Yö kotihoidossa

Vanhustenhoidon painopistettä on siirretty viime vuosina entistä enemmän kotihoitoon ja laitoshoitoa on ajettu alas. Ongelmallista tässä on erityisesti se, ettei kotihoidon kehittämiseen tai resursseihin ole samanaikaisesti satsattu riittävästi.

Tämä suuntaus on mietityttänyt minua pitkään, niin kaupunginvaltuutettuna kuin kansanedustajanakin. Päätin lähteä itse kentälle tutustumaan kotihoidon arkeen ja erityisesti yöpartioon. Terveyskeskuksen vuodeosastolla työskennelleenä minulla oli joku ajatus siitä, mitä työ voisi olla, mutta se mielikuva ei juurikaan vastannut todellisuutta.

Riihimäen kotihoidossa suhtauduttiin myönteisesti siihen, että olin kiinnostunut tutustumaan yöpartion toimintaan. Siellä vanhusten yötä valvoo ja partioi yksi hoitaja. Hänen apunaan on tarvittaessa SOL-palveluiden vartija sekä pelastuslaitos. Minä pääsin lähihoitaja Heidin matkaan yhdeksi yöksi.

Yövuoro alkoi varttia vaille yhdeksän Riihimäen temppelikadun toimistolta. Toimistolla Heidi selasi koneelta päivän tapahtumia ja iltavuorolainen huikkasi yhden asiakkaan joutuneen päivällä sairaalaan. Sinne ei siis tarvinnut yöllä mennä.

Listalla meillä oli yhteensä kuusitoista ennalta sovittua käyntiä yöksi, muutamien asiakkaiden luona kaksikin kertaa yön aikana. Niiden lisäksi kaikki yön aikana tulevat turvapuhelinhälytykset.

Ilta alkoi reippaasti. Heti kello yhdeksän turvapuhelin pärähti soimaan. Turvapuhelinhälytysten keskuksessa oli vastaanotettu turvapuhelinrannekkeesta tehty hälytys ja keskus ilmoitti Heidille, että vanhus oli kaatunut kotonaan, eikä hän päässyt ylös lattialta ilman apua. Heidi tarkisti, ettei kyseessä ollut kukaan yön vakituisista asiakkaista, joten avaimet asiakkaan kotiin oli haettava muutaman kilometrin päästä sovitusta säilytyspaikasta, jossa ne ovat aina myös pelastuslaitoksen ja poliisin saatavilla.

Asunnossa meitä odotti pariskunta, joista toinen oli kaatunut olohuoneessa. Ensin selvitettiin mahdollista kaatumisen syytä, mitattiin verenpaineet, lämpö ja verensokeri. Kaikki oli kunnossa. Kivut olivat kamalat.

Hetken pohdinnan jälkeen Heidi päätti kutsua ambulanssin paikalle. Vanhus oli niin kivulias, että emme siirtäneet häntä lattialta tai yrittäneet nostaa häntä ylös, ettemme olisi aiheuttaneet siirroilla mahdollista lisävahinkoa. Jätimme arvioinnin ensihoitajalle.  Odotimme pariskunnan kanssa ambulanssia lähes 40 minuuttia. Yritimme helpottaa kaatuneen vanhuksen oloa tyynyillä ja peitoilla.

Pariskunta kertoi, että tämä oli ensimmäinen kerta kun he joutuivat painamaan turvaranneketta. He puhuivat lapsenlapsistaan ja kertoivat, että omaiset auttavat ruokaostosten kanssa. Koti- ja sairaanhoito käyvät päivittäin, mutta he itse eivät pääse liikkumaan pois asunnosta.

Ambulanssin reipas henkilökunta teki vanhukselle lisää tutkimuksia ja päätti siirtää hänet tutkimuksiin sairaalaan. Koska Riihimäen yöpäivystys on lakkautettu, vanhus vietiin Hämeenlinnaan keskussairaalaan. Toinen vanhus jäi silmäkulmiaan pyyhkien kotiin. Kyselin pärjääkö hän, soitetaanko jollekin. Ei tarvinnut. Hän sanoi pärjäävänsä aamuun, jolloin kotihoidon hoitaja taas tulisi.

Tältä turvapuhelintehtävältä pääsimme jatkamaan matkaa kello 22:44. Siinä vaiheessa olimme jo reippaasti myöhässä yön rutiinikäynneiltä. Seuraavassa paikassa odotti vanhus yöpuulle laittoa. Pahoittelimme, ja

Heidi kertoi myöhästymisen syyt. Vanhus ymmärsi tilanteen ja oli iloinen kun itse sai apua iltatoimiin ja pääsi turvallisesti vuoteeseen.

Katetrointia, vaipanvaihtoa, vessareissuja, verensokerin mittauksia ja lääkkeen antoa, siinä yön tehtäviä. Niitä samoja, joita myös aikoinaan terveyskeskuksen vuodeosaston yössä tehtiin, mutta sillä erotuksella, että vanhukset soittivat apua tarvittaessa. Kotihoidossa mennään vanhuksen kotiin tarjoamaan ennalta sovitusti apua, mutta mitään tarkkoja kellonaikoja on asiakkaille mahdotonta luvata. Kipulääkettä joutuu ehkä odottamaan kotona yksin pimeässä, kun osastolla se on kellonsoiton päässä.

Jossain vaiheessa yötä kysyin Heidiltä missä voi käydä vessassa. Haluatko puskaan vai huoltoasemalle, kysyi Heidi pilke silmäkulmassa. Valitsin jälkimmäisen, koska ulkona pakkasta oli 14 astetta ja puskapissa tuntui muutenkin kauhealta ajatukselta. Asiakkaiden asunnoissa ei vessassa käydä.

Kello oli jo melkein kolme yöllä kun vihdoin pääsimme yöpartion tukikohtaan kaupungin palvelutalolle ja saimme kahvit keitettyä. Turvapuhelin soi. Taas kaatunut vanhus lattialla. Pakkasimme tavarat autoon ja haimme avaimen vanhuksen kotiin. Siellä meitä odotti yksinäinen vanhus lattialla, puoliksi sänkynsä alla. Tällä kertaa säästyimme suuremmilta vahingoilta ja saimme yhdessä autettua vanhuksen ylös lattialta. Toivotimme hyvää loppuyötä ja jatkoimme matkaa.

Aamuyön kierto sujui taas perusasioiden äärellä.

Kolmas, ja yön viimeinen turvapuhelinhälytys tuli aamulla, hieman ennen viittä. Tässä kodissa kaikki oli hyvin. Ilmeisesti hälytys oli lähtenyt vahingossa vanhuksen nukkuessa. Tuohtunut hän oli siitä, että turvapuhelinhälytysten keskuksesta oli kyselty kesken unien vointia ja huudeltu onko kaikki hyvin. Siihen vanhus oli herännyt. Me iloitsimme Heidin kanssa siitä, ettei mitään hätää ollut ja lopulta vanhus yhtyi iloomme. Hyvillä mielin jatkoimme matkaa.

Kaiken kaikkiaan yövuoro kotihoidossa oli erittäin opettavainen. Hoitajat ovat monessa liemessä keitettyjä. Heillä on vaativa työ ja erinomainen ammattitaito. He ovat usein paikalla ensimmäisinä ja yksin.

Jäin pohtimaan monia asioita. Hoitajien turvallisuus ja työhyvinvointi mietityttävät. Jos päivisin mennään turvallisuussyistä joidenkin asiakkaiden luokse pareittain, niin miten yöaikaan onkin turvallista liikkua samoissa paikoissa yksin? Miten kukaan voi olla koko yksitoista tuntia kestävän työvuoron ilman varmuutta siitä, että saa pitää hetken tauon jossain sisällä lämpimässä ja pääsee tarvittaessa vessaan?

Tai miten äkillinen sairausloman sijaisuus hoidetaan kotipalvelun yöpartiossa, kun koko kaupungissa on kaksi vakituista yökköä, joista toinen on vapailla silloin kun toinen on töissä? Sosiaali- ja terveydenhuollon sijaisuuksiin on jo muutenkin miltei mahdotonta saada päteviä hoitajia, vaikka kotihoidosta kerrottiin heidän pyrkivän kouluttamaan keikkatyöntekijöistä sijaisia yöhoitoon.

Ja onko järkevää vielä 2010-luvulla kirjata asiakastietoja moneen kertaan, ensin vihkoon autossa ja aamulla toimistolla siirtää tiedot vihkosta koneelle? Eikö olisi mahdollista kirjata mobiililaitteella tietoja tien päällä? Tähän asiaan onkin tulossa parannus, kun mobiililaitteet tulevat kotihoidon käyttöön lähitulevaisuudessa. Toivottavasti mahdollisimman pian.

Puhuimme Heidin kanssa myös mahdollisten pakkolakien vaikutuksista yöhoitajan palkkaan. Yölisät ovat pienessä palkassa merkittävä osa palkkaa ja monille se on myös yksi syy tehdä matalapalkka-alalla vuoro- ja pyhätöitä.

En ole edelleenkään vakuuttunut siitä, että kaikki vanhukset haluavat elää yksin omassa kodissaan niin kauan kuin on mahdollista. Kodeissaan asuu jo nyt vanhuksia, joiden "niin kauan kuin mahdollista" on jo mennyt.  Vanhustenhoito, ja erityisesti kotihoito, vaatii suuremman remontin. 

Meillä päättäjillä tulee olla niin kunnissa kuin valtakunnallisestikin tahtoa ja taitoa satsata ihmisten viimeisiin elinvuosiin.

Seuraavana iltana nukkumaan mennessäni mietin, että minusta ei olisi yököksi. Kiitos kaikille hoitajille, että teette tärkeää työtä, ympäri vuorokauden.

torstai, 31. joulukuu 2015

Uusi vuosi olkoon entistä parempi

Mennyt syksy on ollut raskas niin henkisesti kuin fyysisestikin. Tajuan sen oikeastaan nyt, kun pysähdyn hetkeksi miettimään vuotta, joka jää taakse. Tässä keittiön pöydän ääressä istuessa muistan, että keväällä käytiin eduskuntavaalitkin. Vaalit, jotka olivat koko vasemmistolle tappiolliset. Sittemmin oikeistohallitus on pitänyt opposition kiireisenä.

Tätä syksyä on leimannut erityisesti kova säästö- ja leikkauspolitiikka. Säästöiltä ei ole välttynyt kukaan, paitsi ne, joilla on jo tarpeeksi tai vähän liikaakin. Hallitus teki arvovalinnan, ettei verotukseen kosketa ja niinpä suurituloisia ei veroteta enempää kuin ennenkään. Sen sijaan pieniä tuloja hallitus kiristää muun muassa leikkaamalla asumistuesta ja lääkekorvauksista sekä nostamalla sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuja ja päivähoitomaksuja.

Nyt  vuoden viimeisenä päivänä, juuri kun eduskunnassa budjetti on hyväksytty, pääministeri Sipilä väläyttää lisäsäästöjä ensi keväälle. Syksyn budjettiväännön jälkeen tuntuu käsittämättömältä mistä vielä aiotaan leikata. Yhtenä oljenkortena hallitus on heilutellut arvonlisäveron korotusta. ALV:n korotus vasta epäoikeudenmukainen korotus olisikin. Se on vero, joka on suhteessa pienituloisille kovempi kuin suurituloisille. ALV:n korotus olisi myös myrkkyä taloudelle, ja se heikentäisi ostovoimaa entisestään ja heikentäisi erityisesti pienyrittäjien asemaa. Me vasemmistossa päinvastoin esitimme vaihtoehtobudjetissamme arvonlisäveron laskua muutamalla yksiköllä, joka lisäisi etenkin pienituloisten ostovoimaa.

Kevään suurin vääntö tullaan todennäköisesti käymään työelämäkysymysten parissa. Hallitus on tuomassa heti alkuvuodesta pakkolakipaketin eduskuntaan. Työelämää koskevilla pakkolaeilla on tarkoitus murtaa perinteinen suomalainen sopimusyhteiskunta, ja tämän jälkeen valtiovalta voi säätää työelämän asioista laeilla. Perinteisesti palkoista ja lomista on sovittu yhdessä työmarkkinaosapuolten kesken. Pakkolakien astuessa voimaan leikataan pieni- ja keskituloisilta työssäkäyviltä, erityisesti pienipalkkaisilta julkisen sektorin naistyöntekijöiltä. Leikkuri iskee sairasajan palkkaan, lomarahoihin ja lomien kestoon. Jos pakkolait toteutuvat, se on suuri periaatteellinen muutos suomalaisessa yhteiskunnassa.

Politiikka on arvovalintoja ja puolueilla on eroja.

 

Vuoden vaihtuessa haluan toivottaa kaikille oikein hyvää uutta vuotta. Tuokoon vuosi meille viisautta ja rohkeutta.