tiistai, 18. marraskuu 2014

Arvokas vanhuus jää historiaan

Kokoomuksen kansanedustaja Anu Urpalainen kirjoitti Iltalehden Lukijalta –palstalle vanhuuteen varautumisesta 7.11.2014. Urpalaisen mielestä valmius maksaa itse vanhuusajan palveluista kasvaa tulevaisuudessa, sillä ihmisten yksityinen varallisuus on kasvanut. Meillä ei ole Urpalaisen mukaan myöskään varaa ylläpitää julkista hyvinvointijärjestelmää sellaisena, kuin se nyt on.
 
Urpalainen unohtaa, että on olemassa suuri joukko ihmisiä, joiden varallisuus ei kasva koskaan. Pienituloiset eivät pysty kasvattamaan varallisuuttaan, vaikka kuinka haluaisivat. Siihen eivät kykene myöskään työttömät, sairaat tai syrjäytyneet. Vanhustenhoitoa, kuten muitakaan sosiaali- ja terveyspalveluita, ei lähtökohtaisesti voida maksattaa kansalaisilla itsellään, vaan sitä varten meillä on julkinen sosiaali- ja terveyshuolto ja siksi maksamme veroja.
 
Vanhuspalvelut eivät tällä hetkellä toimi. Niissä on monessa kunnassa puutteita ja liian vähän henkilökuntaa, jopa niissä kunnissa, joissa on riittävästi taloudellista kapasiteettia.
Uusi vanhuspalvelulaki edellyttää, että kunnat vähentävät laitoshoitoa ja parantavat avopalveluita. Kunnat ovat kyllä vähentäneet laitoshoitoa, mutta rahat ja resurssit eivät ole riittäneet avopalveluiden parantamiseen. Vanhuksia myös lukitaan yksinäisiin koteihinsa. Omaiset ovat monesti kaukana, eivätkä pysty hoitamaan vanhustaan. Vanhuspalvelulain tuoma, arviolta noin 300 miljoonan säästö, luodaan pitkälti keinotekoisesti. Vanhainkotipaikkoja ja vuodeosastopaikkoja muutetaan palveluasumiseksi, jolloin kustannuksista, esimerkiksi lääkkeiden ostosta ja vaippojen hankinnasta, vastaa asiakas itse, eikä kunta. Hoitajamitoitussuositus 0,5 hoitajaa asiakasta kohden ei myöskään toteudu kaikissa vanhustenhoitopaikoissa.
 
Urpalaisen mukaan yksilöiden on hyvissä ajoin keskityttävä omien terveiden elinvuosiensa lisäämiseen. Se on hyvä tavoite, mutta hyvinvointia ei voida jättää yksistään yksilön vastuulle. Terveyserot Suomessa ovat suuret ja ne johtuvat monista tekijöistä. Tulot ja varallisuus jakautuvat epätasaisesti. Hyvätuloisen on helppo ostaa terveellisiä elintarvikkeita, harrastaa terveyttä ylläpitävää liikuntaa hinnasta viis ja ostaa terveyspalvelut tarvittaessa yksityiseltä. Lisäksi hyvätuloiset ovat useimmiten työssäkäyviä ja työterveyshuollon piirissä. Myös koulutus ja työ vaikuttavat terveyteen. Korkeammin koulutetut ovat tietoisempia terveydestä ja osaavat toimia terveyttä edistävällä tavalla. Koulutus vaikuttaa usein myös ihmisen työuraan ja työoloihin. Hyvätuloiset ja koulutetut myös käyttävät eniten terveyspalveluja.
Muun muassa nämä tekijät vaikuttavat siihen, missä kunnossa ihminen vanhuuttaan viettää.
 
Ne kenellä varallisuutta on, voivat toki käyttää sitä vanhuuteen varautumiseen ja ”paremman vanhuuden rakentamiseksi”, jos niin haluavat ja voivat tehdä. Kaikilla tätä mahdollisuutta ei kuitenkaan ole. Kunnat tarvitsevat lisää rahaa, jotta julkiset vanhuspalvelut voidaan toteuttaa kunnolla niin, että kaikilla on mahdollisuus hyvään ja arvokkaaseen vanhuuteen.
 
Eduskunnan lähetekeskustelussa on tänään esitys, joka kiristää vanhimpien ihmisten pääsyä laitoshoitoon säästöjen nimessä. Esityksen mukaan iäkkäiden henkilöiden pitkäaikainen hoito ja huolenpito voitaisiin toteuttaa pitkäaikaisena laitoshoitona vain lääketieteellisin perustein tai asiakas- ja potilasturvallisuuteen liittyvillä perusteilla. Lisäksi edellytettäisiin, että kunta on selvittänyt mahdollisuudet vastata iäkkään henkilön palvelutarpeeseen kotiin annettavilla palveluilla tai muilla sosiaali- ja terveydenhuollon avopalveluilla ennen hoidon ja huolenpidon toteuttamista pitkäaikaisena laitoshoitona. Laitoshoidon perusteista siis poistetaan ihmisarvoisen elämän turvaaminen. Näinkö me huolehdimme vanhuksistamme, ja haluammeko todella, että meitä kohdellaan näin, kun itse tulemme siihen ikään, ettemme enää kunnolla kykene huolehtimaan itsestämme?
 
Politiikka on arvovalintoja. Jokainen vanhus on ansainnut arvokkaan ja turvallisen ikääntymisen. Hyvinvointiyhteiskunnassa turvalliseen ikääntymiseen mahdollisuus ei saa olla vain varakkailla.
 

perjantai, 10. lokakuu 2014

Sanoista tekoihin maailman tyttöjen aseman parantamiseksi

Huomenna vietetään kansainvälistä tyttöjen päivää. YLE uutisoi tänään, kuinka lapsiavioliitot ovat yhä yleisiä kaikkialla maailmassa. Järjestöt peräänkuuluttavat lisää koulutusta naisille, ihmisoikeusaktiivi ja arvoministeri Elisabeth Rehn asennemuutosta miehille. Kyllä. Molempia varmasti tarvitaan.

Minulla oli ilo osallistua reilu viikko sitten Demo Finlandin seminaariin Sambiassa. Seminaarin yhtenä tarkoituksena oli vahvistaa naisten yhteistyötä yli puoluerajojen Sambian parlamentissa. Naiskansanedustajia maassa on vain 20 kun koko parlamentin vahvuus on 158 kansanedustajaa.

Naisten on vaikea päästä ehdolle, saati parlamenttiin monista eri syistä. Ensin nainen vakuuttaa itsensä, että on kykenevä toimimaan politiikassa, sitten puolueen, jotta hänet hyväksytään ehdokaslistalle ja lopuksi oman vaalipiirin väestön. Jotta ehdolle voi ylipäätään asettua, pitää olla rahaa. Ehdokkaat ovat oman vaalipiirinsä hyväntekijöitä, ruokkivat ihmisiä ja järjestävät erilaisia projekteja. Usein ehdolle asettumisen esteeksi muodostuu myös kielitaito, sillä parlamentin kieli on englanti. Kaikki eivät puhu englantia, sillä englanninkielen lisäksi seitsemällä bantu-kielellä on Sambiassa virallinen asema. Kaikkia tyttöjä ei myöskään kouluteta.

Suomen eduskunnassa on toimiva naisverkosto, joka kokoaa kaikki 86 naiskansanedustajaa yhteen. Naisverkoston tärkeä tehtävä on viedä päätöksentekoon nimenomaan naisille ja tytöille tärkeitä asioita, ja valvoa tasa-arvon toteutumista.

Seminaarissa keskeisenä aiheena oli pohtia teemoja ja aiheita, joita sambialaiset naiset voisivat yhdessä ajaa. Ryhmätöiden avulla pyrimme löytämään näitä aiheita. Tyttöjen alhainen avioitumisikä nousi selkeäksi yhteiseksi ongelmaksi, jonka eteen kaikki olivat valmiita tekemään töitä. Kun yhteinen aihe löytyi, aloimme pohtia syitä siihen miksi Sambiassa on niin alhainen avioitumisikä. Ensimmäiseksi syyksi nousi köyhyys. Tyttöjä myydään vaimoiksi, jotta perhe saa rahaa. Nuorimmat vaimoiksi myydyt tytöt ovat vasta 11-vuotiaita. Toisena syynä pidettiin koulutuksen puutetta ja huonoa kouluverkkoa. Kaikilla ei edelleenkään ole mahdollisuutta kouluttautua pitkien välimatkojen vuoksi. Kolmanneksi syyksi naisparlamentaarikot nimesivät kulttuurin.

Seuraavassa vaiheessa pohdimme, millä tavoin naiset pystyisivät parlamentissa vaikuttamaan siihen, että ongelmasta päästäisiin eroon. Vaikutuskeinoiksi löydettiin muun muassa budjettiin vaikuttaminen, tietouden lisääminen, kouluverkoston saavutettavuuden parantaminen ja lakien säätäminen. Naisedustajat innostuivat puoluerajoja rikkovasta yhteistyöstä, mutta kokivat sen ongelmalliseksi, jopa sellaiseksi, jonka johdosta heidät voidaan potkia pois puolueesta.

Sambiassa poliittinen järjestelmä on kaiken kaikkiaan erilainen kuin meillä. Vaalipiirejä on 150 ja jokaisesta vaalipiiristä valitaan yksi kansanedustaja. Jokaisessa vaalipiirissä on myös heimojohtajia, joilla on paljon valtaa. Lisäksi presidentti nimittää kahdeksan edustajaa oman mielensä mukaan.

Puoluejako ei perustu ideologisiin eroihin. Puolue valitaan sillä perusteella, missä pystyisi parhaiten edistämään oman vaalipiirin asioita. Puoluevalintaa pohdittaessa vaalipiirin väeltä tiedustellaan, mihin puolueeseen he haluaisivat ehdokkaan. On myös tavallista, että puoluetta vaihdetaan tuosta vaan.

Edustajien työskentely parlamentissa on vaalipiirikeskeistä. Se aiheuttaa vastakkainasettelua, kun jokainen edustaja työskentelee oman vaalipiirinsä hyväksi. Edustajat eivät myöskään keskustele asioista yli puoluerajojen. Kun yhteistyötä ei tehdä ja keskitytään parantamaan oman vaalipiirin asioita, ei Sambian tilannetta kansallisesti oteta huomioon. Se ei tietenkään ole maan etu.

Ennen kotimatkaa vierailimme Lusakan yliopistollisessa sairaalassa. Pääsimme tutustumaan synnyttäneiden naisten osastolle, joka käytännössä oli yksi huone täynnä sänkyjä. Yhden sängyn jakoi kaksi vastasynnyttänyttä naista ja vastasyntynyttä vauvaa. Alhainen avioitumisikä muuttui konkreettiseksi kun eräällä vuoteella lepäsi arviolta noin 12-vuotias tyttö vauvansa kanssa.

Matkalla lentokentälle radiossa kerrottiin, että eräs heimopäälliköistä kantoi myös huolta alhaisesta avioitumisiästä. Toivoa paremmasta siis on.

Ihanaa tyttöjen päivää kaikille tytöille ja naisille, poikia ja miehiä unohtamatta.

torstai, 28. elokuu 2014

Puhe vanhuspalveluista kesäkokouksessa

Puhe kesäkokoukseen Kotkassa 19.8.2014

Hyvät toverit,

arvoisa eduskuntaryhmä,

 

Kesällä istuntotauon aikana oli aikaa kiertää turuilla ja toreilla, tavata ihmisiä ja kuulla ihmisten arjesta. Tänä vuonna tulee kuluneeksi kymmenen vuotta siitä kun lähdin mukaan politiikkaan. Sinä aikana vanhustenhuollosta on puhuttu aina, mutta en muista, että koskaan aiemmin ihmiset olisivat olleet näin huolissaan vanhusten hoidosta ja sen tulevaisuudesta. Erityisen monessa kohtaamisessa on noussut tänä kesänä esiin vanhustenhuollon ongelmakohtia, ja se on ristiriitaista ja huolestuttavaa, koska viime kesänä astui voimaan vanhuspalvelulaki, jonka olisi pitänyt tuoda ratkaisuja juuri näihin ongelmiin. Nyt tuntuu, että on käynyt päinvastoin.

 

Vanhuspalvelulaki edellyttää, että kunnat vähentävät laitoshoitoa ja parantavat avopalveluita. Kunnat ovat kyllä vähentäneet laitoshoitoa, mutta rahat ja resurssit eivät ole riittäneet avopalveluiden parantamiseen.

 

Syksyn budjettiesityksessä vanhuspalvelulain toimeenpanoa varten valtionosuuksia kunnille lisätään 27,5 miljoonaa euroa. Ministeriössäkin on siis huomattu, että

vanhuspalvelulakia ei voida toteuttaa sille osoitetulla määrärahalla. Hyvä, että valtionosuutta lisätään, mutta edelleen kunnille aiheutuu tästä paljon kustannuksia. Kuntien kustannusten arvioidaan lisääntyvän vuositasolla yhteensä noin 150 miljoonalla eurolla ensi vuonna, kun vanhuspalvelulaki on kokonaan sovellettavana. Valtionosuus näistä kustannuksista olisi 82 miljoonaa euroa ja loput jäisivät kuntien maksettavaksi.

 

Hyvät toverit,

 

Yksi tarina, joka tämän kesän kohtaamisista on jäänyt mieleen, on tarina 90-vuotiaasta muistisairaasta vanhuksesta, joka asuu yksin asunnossaan. Lähin omainen on sadan kilometrin päässä oleva iäkäs sisarus, josta ei avuksi ole. Muut omaiset asuvat vielä kauempana. Vanhus viettää vuorokaudesta 23 tuntia täysin yksin. Neljä kertaa päivässä hänen luonaan käy kotipalvelu, mutta käynnit ovat pikaisia, vartin mittaisia. Siinä ajassa ehtii vain välttämättömimmät työt, antaa lääkkeet, lämmittää ruuan ja käyttää vessassa. Vanhuksen ja omaisen toive olisi, että vanhukselle löytyisi turvallinen, asumismuoto, jossa hänellä olisi seuraa muista vanhuksista. Kunnalla ei ole sellaista tarjota ja yksityiseen laitokseen vanhuksella ei ole varaa.

 

Omaiset jopa satojen kilometrien päässä pelkäävät vanhuksen puolesta, eivätkä käytännössä pysty tekemään mitään auttaakseen tätä. Ne vanhukset, jotka eivät pääse sängystä ylös itse, ovat sänkynsä ja kotinsa vankeja vuorokaudet läpeensä. Kaikilla ei ole omaisia, eikä niin ollen minkäänlaista tukiverkkoa. Heillä ei edes puhelin soi.

 

Rakenteita on ravisteltava ja säästöjä on löydyttävä jokaiselta sektorilta. Vanhusten laitospaikkojen vähentämisellä on arvioitu saatavan jopa 300 miljoonaa euroa säästöä, mutta miten niitä säästöjä sitten syntyy? Yksinkertaisesti niin, että vanhainkotipaikkoja ja vuodeosastopaikkoja on käytännössä muutettu palveluasumiseksi, jolloin kustannuksista esimerkiksi lääkkeiden ostosta ja vaippojen hankinnasta vastaa asiakas eikä kunta. Vielä hetki sitten vuodeosastona toimineen terveyskeskuksen huone on äkkiä tyhjennetty kunnan tai kuntayhtymän vaipoista, vaatteista ja pesuaineista. Sänky on viety pois ja verhot riisuttu ikkunoista. Kun "palveluasuntoon" muuttava vanhus on tuonut tähän samaan huoneeseen oman sänkynsä ja nojatuolinsa, kaappiin on viikattu omat vaatteet ja vessaan viety omat vaipat ja pesuaineet, on palveluasunto valmis. Näin helppoa on siirtää maksut kuntien budjetista asiakkaan laskupinoon.

 

Tuoreen selvityksen mukaan ikääntyvät joutuvat usein odottamaan sopivaa hoivaa ja asuinpaikkaa pidempään, kuin lain mukaan pitäisi. Lain mukaan sosiaalipalvelu pitää saada kolmen kuukauden kuluttua päätöksenteosta. Palveluasuntoihin pääsee pääsääntöisesti heti, koska asiakas maksaa asumisensa itse, mutta pitkäaikaiseen laitoshoitoon joutuu monessa kunnassa odottamaan yli kolme kuukautta.

 

Laitospaikkojen vähentäminen on johtanut myös siihen, että sairaita vanhuksia kotiutetaan ilman jatkoseurantaa yksinäisiin koteihinsa, vaikka huonokuntoiselle vanhukselle pitäisi aina löytyä tarkoituksenmukainen hoivapaikka.

Ongelmallista on myös se, että kun erilaisia osastoja, kuntoutusyksiköitä ja pitkäaikaissairaiden laitospaikkoja on lakkautettu, ihmisiä sijoitetaan paikkoihin, joihin he eivät kuulu. Esimerkiksi muistisairaiden osastolle saattaa olla sijoitettuna leikkauksesta toipuvia potilaita, koska muualla ei yksinkertaisesti ole ollut tilaa. Tämä aiheuttaa haastavia tilanteita niin potilaiden, asiakkaiden kuin hoitohenkilökunnankin arjessa.

 

Hoitajan työtä mitataan tehokkuudessa ja aikaa vanhuksille kotikäynneillä tai laitoksessa on aivan liian vähän. Hoitajat kärsivät jatkuvasta huonosta omastatunnosta, kun ei ole aikaa pysähtyä, kuunnella tai vaikka lukea vanhukselle. Koko ajan vallitseva kiire sulkee pois ihmisten välisen luonnollisen kontaktin.

Usein tapellaan siitä, kuka palveluja tuottaa ja kuka viulut maksaa. Yhtä usein unohtuu kuitenkin vanhustenhoidon merkitys, miksi sitä tehdään. Myös hoitajien jaksaminen alkaa olla kortilla. Työtä on enemmän, kuin ehtisi tehdä, eikä inhimilliseen kontaktiin jää aikaa. Resurssien turvaaminen tulevaisuutta varten ei ole itsestään selvää.

 

Kun vanhuspalvelulakia käsiteltiin, suurin kiista käytiin hoitajamitoituksesta, jota lakiin ei sitovaksi kirjattu. Guzenina vaati, että jos yhdessäkin hoitolaitoksessa alitetaan hoitajamitoitus-suositus, niin siitä säädetään vanhuspalvelulakiin. Ja Superin tuoreen selvityksen mukaan 0,5 henkilöstömitoituksen alittaa edelleen noin joka viides paikka.

 

Kesän aikana on ollut aikaa pohtia, että onko näitä hoitajamitoituksia nyt sitten seurattu ministeriön toimesta? Ministeriössä ovet ovat käyneet kuin saluunassa, ministerit ovat vaihtuneet, joten kuka tästä nyt vastaa? Hyvä kun tässä enää tietää, kuka ministeri vastaa mistäkin. Tietävätkö ministerit enää itsekään?

 

Hyvät toverit,

 

Politiikka on arvovalintoja. Jokainen vanhus on ansainnut arvokkaan ja turvallisen ikääntymisen. Mutta onko nykyajan hyvinvointiyhteiskunnassa turvalliseen ikääntymiseen mahdollisuus vain varakkailla?

sunnuntai, 24. elokuu 2014

Ice bucket challenge

Sain ystävältäni ja kolleegaltani Jaana Pelkoselta tänään Ice buget challenge- haasteen. Haasteen tehtävänä on, että sen vastaanottanut henkilö kaataa päälleen jääkylmää vettä ja/tai jääpaloja. Haasteen tarkoitusena on tehdä tunnetuksi ALS-tautia ja kerätä varoja sen tutkimiseen. ALS on sairaus, joka rappeuttaa sekä ylempiä että alempia liikehermoja. 

Haaste sai alkunsa Hollywoodista ja haasteeseen liittyy myös varainkeruu. Se joka uskaltaa kaataa ämpärillisen vettä niskaansa maksaa 10 dollaria ja se joka ei uskalla maksaa 100 dollaria. Alkuperäisen haasteen tarkoituksena on lahjoittaa rahaa ALS Associationille, joka kerää rahaa Lou Gehringin taudin, eli ALS-taudin tutkimusta varten. 

En tiedä kuinka moni suomalainen, joka on ottanut haasteen vastaan, lahjoittaa rahaa tärkeään työhön, mutta minä haasteen suoritettuani lahjoitan pienen summan Lihastautiliiton toiminnan tukemiseen.

http://www.lihastautiliitto.fi/cgi-bin/wafnet3.pl?id=409&kid=1

Haastoin mukaan Aku Hirviniemen, Niina Lahtisen ja Janne Katajan. Teillä on 24h aikaa ottaa haaste vastaan!

Rakkaat ystävät ja suku, kastu tai maksa!

 

Video haasteesta on katsottavissa osoitteessa https://www.facebook.com/ainokaisa

tiistai, 24. kesäkuu 2014

Stubbin hallitus ei korjaa epäkohtia


Arvoisa puhemies,

 

Hallitusohjelmaa on muokattu neljän vuoden aikana useaan otteeseen. Monta ministeriä on tullut sisään ja ulos ja vaihtanut salkkua lennossa. Ei kovin pitkäjänteistä politiikan tekoa, vaikka päätökset ulottuvatkin pitkälle tulevaisuuteen. Sama trendi jatkuu ja tämä viimeisin Kokoomuksen ministerikierrätys on vertaansa vailla.

 

Kun Vasemmistoliitto keväällä lähti hallituksesta, Paavo Arhinmäen ja Merja Kyllösen tilalle ei valittu uusia ministereitä muista hallituspuolueista. Heidän hoitamansa kulttuuri- ja liikenneasiat jaettiin entisille ministereille, koska hallituksen lyhyeksi loppukaudeksi ei kannattanut enää valita uusia ihmisiä.

 

Nyt kuitenkin Stubb nosti hallitukseen kolme uutta ministeriä, ensikertalaisia kaikki, ja sen lisäksi vielä kierrätti salkkuja ministeriltä toiselle. Uudet ministerit ehtivät istua palleillaan vain 10 kuukautta, ja täytyy toivottaa onnea ja menestystä ministereille asioihin perehtymiseen.

 

Arvoisa puhemies,

 

Ministeri Stubbin hallitus ei korjaa kehysriihen pahimpia epäkohtia, joiden takia Vasemmisto joutui lähtemään hallituksesta huhtikuussa.

 

Työttömien, eläkeläisten ja opiskelijoiden perusturvaan kohdistuva indeksileikkaus pysyy voimassa. Myös lääkkeiden Kela-korvauksia leikataan. Peruskoulun luokkakokojen pienentämiseen ja kouluviihtyisyyden lisäämiseen tarkoitetusta erillismäärärahasta leikataan reilusti.

 

Myös kovaa kohua herättänyt lapsilisäleikkaus pidetään siis voimassa, mutta sitäkompensoidaan lapsiperheille tulevalla verovähennyksellä. Malli on tarkoitus saada valmiiksi budjettiriiheen mennessä, ja silloin vasta nähdään, millainen ja mitenoikeudenmukainen se on. Kustannusvaikutuksen sanotaan olevan vuositasolla 70 miljoonaa euroa.

 

Lapsilisäleikkaus tarkoittaa 8 euron leikkausta per lapsi ja sillä arveltiin saatavan noin 110 miljoonan euron säästöt. Heti kehysriihessä tehdyn ratkaisun jälkeen usealla suulla hallituksen pöydän ympärillä vaadittiin lapsilisäleikkauksen peruuttamista. Heti valintansa jälkeen pääministeri Stubb lupasi, että lapsilisien leikkaaminen palaa pöydälle. Näin todella toimittiin ja minihallitusneuvotteluissa lapsilisä palasi pöydälle. Lopputulos vain on paljon monimutkaisempi ja nähtäväksi jää, kuinka oikeudenmukaiseksi se osoittautuu. Tässä vaiheessa sitä on vaikea arvioida, koska malli ei ole valmis.

 

Arvoisa puhemies,

 

Minihallitusneuvotteluissa päätettiin luopua vasemmiston ja vihreiden pitkään ajamasta ja alkuperäiseen hallitusohjelmaan kirjatusta windfall-verosta. Tämä oli huono päätös.

Vanhoja ydinvoimaloita ja vesivoimaloita omistaville yhtiöille annettava lahja ei millään lailla kannusta työllistämään, vaan se valuu omistajien voittoihin. Hallitusohjelman kirjauksen mukaan tämä aukko verotuloissa korvataan mahdollisesti ympäristö- ja kulutusverolla. Tavalliset kuluttajat toisin sanoen maksavat suurten teollisuusyritysten omistajille tehtävän verohelpotuksen.

 

Arvoisa puhemies,

 

Minihallitusneuvotteluiden jälkeen erityisesti Vihreät ovat jo ehtineet ilakoida sillä, että Suomi siirtyy raiteille. Oikeammin voisi todeta, että pääkaupunkiseutu siirtyy raiteille, sillä hallitusohjelman merkittävimmät liikennepanostukset koskevat juuri pääkaupunkiseutua. Nämä päätökset ovat kuitenkin ehdottomasti kannatettavia.

 

Varsinaisesti raiteille siirryttiin jo Merja Kyllösen tultua liikenneministeriksi, koska Kyllösen ansiosta ensimmäistä kertaa Suomessa panostetaan enemmän raideliikenteeseen kuin kumipyöräliikenteeseen. Huomionarvoista on se, että kaikista näistä hankkeista on jo ollut aiemminkin kirjaukset, rahaa vaan ei ole ollut. Vaan eipä ole nytkään. 

 

Raiteiden ja teiden kunto heikkenee joka tapauksessa entisestään, sillä raide- ja tierahoista leikataanedelleen 100 miljoonaa euroa joka vuosi nykyisestä jo nyt liian matalasta tasosta.

 

VR-yhtymä myös maksaa valtiovarainministeriön kehotuksesta valtiolle osinkoina 30,4 miljoonaa euroaAlun perin tarkoitus oli, ettei osinkoa jaeta, sillä yhtiöllä on laaja investointiohjelma, jonka rahoitus olisi turvattava. Tästä kehityksestä onkin syytä olla huolissaan. Kun raiderahoja leikataan jo kehyksestä ja vielä lisäksi otetaan osinkoja, kun raiteiden kunto pitäisi kuitenkin jollain konstilla turvata koko maan laajuisesti.

 

Arvoisa puhemies,

 

Kannatan edustaja Arhinmäen epäluottamusesitystä.