torstai, 11. joulukuu 2014

Huominen äänestys sinetöi tasa-arvoisen avioliittolain kohtalon

Helsingin Sanomat uutisoi eilen, että koko eduskunta äänestää taas tasa-arvoisesta avioliittolaista. Uutinen leviää sosiaalisessa mediassa kulovalkean tavoin ja monet ovat liittäneet jakotekstiin kommentteja "urpot", "mistä teille maksetaan", "idiootit", "hävetkää".
 
Olen eduskunnan lakivaliokunnan jäsen. Heti alkukaudesta lakivaliokunta sai käsiteltäväkseen kansanedustajien lakialoitteen tasa-arvoisesta avioliittolaista. Aloitteen allekirjoitti 76 kansanedustajaa. Äänestyksen tuloksena (8-9) lakivaliokunta päätti, ettei se ota aloitetta edes käsittelyyn. 
Vakiintuneen tavan mukaan automaattisesti käsittelyyn päätyvät ne lakialoitteet, joissa on puolen eduskunnan nimi, eli vähintään sata allekirjoitusta.
 
Tämän päätöksen jälkeen syntyi kansalaisliike Tahdon2013. Tämä joukko keräsi allekirjoituksia kansalaisaloitteeseen, jonka tarkoituksena oli saattaa tasa-arvoinen avioliittolaki voimaan. Työtä tehtiin kaduilla ja kabineteissa, toreilla ja netissä. Vihdoin kansalaisaloite luovutettiin eduskunnalle 13.12.2013 kun siihen oli saatu kerättyä 166 851 nimeä.
 
Lakivaliokuntaan aloite saapui maaliskuussa 2014. Aloitteesta käytiin ensin avoin kuuleminen jonka jälkeen yksimielisesti päätettiin kuulla asiantuntijoita laajasti. Kuulemisesta muodostui pitkä ja erittäin laaja. Lähes 70 asiantuntijakuulemisen jälkeen valiokunta alkoi tehdä mietintöä asiasta. Alusta pitäen oli selvää, ettei mietinnöstä saataisi yksimielistä. Niinpä eräät kansanedustajat alkoivat tehdä omaa vastalausetta pykälineen yhdessä Tahdon2013-kampanjan lakimiesten kanssa.
 
Lakivaliokunta äänesti mietinnöstä 20.11.2014. Tulos oli jälleen 8-9 ja kielteinen mietintö tuli voittaneeksi.
 
Eduskunnan suureen saliin kansalaisaloite tuli äänestettäväksi vihdoin 28.11.2014 ja eduskunnan enemmistö sanoi TAHDON. Lakivaliokunnan vähemmistön kannattama vastalause tuli siis voittaneeksi tämän äänestyksen.
 
Näin ei ole eduskunnassa tapahtunut miesmuistiin. Tavallisesti eduskunnan enemmistö on valiokunnan mietinnön takana.
 
Kävin itse kysymässä menettelytavoista jo ennen ensimmäistä äänestystä eduskunnan lainsäädäntöjohtaja Maija-Leena Paavolalta. Hän joutui kaivamaan hyllystään kirjan, josta hän tarkasti menettelytapaohjeen. Tämä jo kertonee, kuinka harvinaisesta tilanteesta on kysymys.
 
Koska eduskunta on äänestänyt vastaan valiokunnan mietintöä, tulee päätös lähettää vielä suurenvaliokunnan päätettäväksi. Tämän jälkeen asia palaa kertaalleen eduskunnan suureen saliin. 
 
Eduskunnan suuri valiokunta käsitteli asiaa 3.12.2014. Enemmistö valiokunnan jäsenistä halusi kunnioittaa eduskunnan enemmistön tahtoa ja hyväksyi lakivaliokunnan vähemmistön vastalauseen eduskunnan päätökseksi. Osa halusi edelleen, ettei muutettu avioliittolaki astu voimaan.
 
Suuren valiokunnan mietintö on siis huomenna eduskunnan käsittelyssä ja koska siihen on jätetty hylkäysesitys, joutuu eduskunta jälleen äänestämään asiasta. Huominen äänestys sinetöi eduskunnan päätöksen.
 
Huominen äänestys ratkaisee lopullisesti tasa-arvoisen avioliittolain kohtalon. Tämän jälkeen tulos on sinetöity tältä erää.
 
Tämä on demokratiaa. Ei sen kummempaa.
 

keskiviikko, 3. joulukuu 2014

Eduskunta Kauhajoella

Joulukuun 1. päivä tuli kuluneeksi 75 vuotta siitä, kun eduskunta siirtyi Helsingistä Kauhajoelle evakkoon. Kun talvisota syttyi, joutui Helsinki heti pommitusten kohteeksi. Pidettiin kuitenkin tärkeänä, että kansanedustajat voisivat jatkaa lainsäädäntötyötään, sitä paitsi budjettikin oli vielä keskeneräinen. Yöllä kello 3 pimennetty juna lähti Helsingin rautatieasemalta kohti Seinäjokea. Kansanedustajat eivät tienneet minne heitä oltiin viemässä, mutta toisaalta Kauhajoellakaan ei tiedetty tulevista vieraista. Matka kesti lähes 12 tuntia. Eduskunta saapui määränpäähän 1.12.1939. Kansanedustajat perheineen majoitettiin kauhajokisten koteihin ja majataloihin. Eduskunta otti käyttöönsä yhteislyseon juhlasalin ja luokkahuoneet.
Nyt 75 vuotta myöhemmin eduskunnan puhemiehet, pääministeri ja osa kansanedustajista matkasi paikanpäälle Kauhajoelle kunnioittamaan kauhajokisten vieraanvaraisuutta talvisodan aikana. Sunnuntaina kokoonnuimme Kauhajoen kirkkoon muistokonserttiin ja maanantaina osallistuimme koulukeskuskuksen suureen juhlaan ja tämän jälkeen kokoonnuimme vielä juhlatilaisuuteen eduskuntamuseoon, jossa eduskunta piti 34 täysistuntoa talvisodan aikana 1.12.1939-12.2.1940. Täällä hyväksyttiin myös vuoden 1940 budjetti ilman yhtäkään puheenvuoroa tai äänestystä. Minulla oli kunnia pitää Vasemmistoliiton ryhmäpuheenvuoro eduskuntamuseon juhlatilaisuudessa.
 
Ryhmäpuhe Kauhajoella
Kansanedustaja Aino-Kaisa Pekonen
 
ARVOISA PUHEMIES, KUNNIOITETUT SOTIEMME VETERAANIT, MUU JUHLAVÄKI
Ennen talvisotaa Suomen kansa oli vuoden 1918 tapahtumien jäljiltä edelleenkin kahtiajakautunut - olihan kansalaissodasta ja sen jälkiselvittelyistä kulunut vasta parikymmentä vuotta. 
Eurooppa oli jaettu kahden suurvallan Saksan ja Neuvostoliiton etupiireihin ja Suomi joutui näiden tekemän sopimuksen pelinappulaksi.
Osa vasemmistosta oli edelleenkin suljettu parlamentaarisen päätöksenteon ulkopuolelle. Tosin tasapuolisuuden nimissä on sanottava, että myös äärioikeistolaisten piirien valtatavoitteet, kuten Mäntsälän kapina oli torjuttu.
Usein on kritisoitu Suomen ulkopoliittista linjaa 1920 – 1930 luvuilla. Sitä leimasi voimakas Neuvostovastaisuus ja suuntautuminen Saksaan päin. Historioitsijat spekuloivat edelleenkin sillä, olisiko talvisota voitu välttää, mikäli olisi harjoitettu muunlaista politiikkaa.
 
Joka tapauksessa sota oli tosiasia ja Suomi joutui ulkoisen hyökkäyksen kohteeksi, joka onnistuttiin torjumaan suurin uhrauksin ja lähimenneisyyden tapahtumat huomioiden yllättävän yhtenäisin voimin.
Talvisodan jälkeen käytiin vielä kansakunnan voimavaroja kuluttanut jatkosota.
Sotien päätyttyä Suomen demokratisoitumiskehitys pääsi jatkumaan ja ennen sotia osittain maan alla toiminut vasemmisto sai samat vaikuttamismahdollisuudet kuin muillakin puolueilla oli. 
 
Maan väestöstä vielä puolet sai toimentulon maa- ja metsätaloudesta ja elanto oli monelle niukka. Sodan jälkeen teollisuuden ja muiden elinkeinojen osuus kasvoi voimakkaasti ja samalla elintaso lähti kohoamaan.
 
Elintason nousu ja kansakunnan hidas vaurastuminen mahdollistivat sosiaaliturvan parantamisen ja voimakkaan panostamisen koulutukseen. Suomi oli nousemassa pohjoismaisten hyvinvointivaltioiden joukkoon.
 
ARVOISA PUHEMIES
Suomi on sotien jälkeen lähtenyt voimakkaasti mukaan kansainväliseen politiikkaan. Olemme olleet tukemassa Yhdistyneiden Kansakuntien rauhanpyrkimyksiä ja olleet mukana aktiivisesti monissa rauhanturvaoperaatioissa. Suomi on tänä päivänä sitoutunut rauhan ylläpitämiseen Euroopan Unionin jäsenenä. 
Tällä hetkellä Euroopan yllä on synkkiä pilviä ja kahtiajakautumisen uhka varjostaa koko maanosaa. Kaikkien Euroopan valtioiden, myös Suomen velvollisuus on tehdä kaikkensa, ettei Eurooppaa kohtaa samat kauheudet jotka Suomea kohtasivat 75 vuotta sitten.
 

tiistai, 18. marraskuu 2014

Arvokas vanhuus jää historiaan

Kokoomuksen kansanedustaja Anu Urpalainen kirjoitti Iltalehden Lukijalta –palstalle vanhuuteen varautumisesta 7.11.2014. Urpalaisen mielestä valmius maksaa itse vanhuusajan palveluista kasvaa tulevaisuudessa, sillä ihmisten yksityinen varallisuus on kasvanut. Meillä ei ole Urpalaisen mukaan myöskään varaa ylläpitää julkista hyvinvointijärjestelmää sellaisena, kuin se nyt on.
 
Urpalainen unohtaa, että on olemassa suuri joukko ihmisiä, joiden varallisuus ei kasva koskaan. Pienituloiset eivät pysty kasvattamaan varallisuuttaan, vaikka kuinka haluaisivat. Siihen eivät kykene myöskään työttömät, sairaat tai syrjäytyneet. Vanhustenhoitoa, kuten muitakaan sosiaali- ja terveyspalveluita, ei lähtökohtaisesti voida maksattaa kansalaisilla itsellään, vaan sitä varten meillä on julkinen sosiaali- ja terveyshuolto ja siksi maksamme veroja.
 
Vanhuspalvelut eivät tällä hetkellä toimi. Niissä on monessa kunnassa puutteita ja liian vähän henkilökuntaa, jopa niissä kunnissa, joissa on riittävästi taloudellista kapasiteettia.
Uusi vanhuspalvelulaki edellyttää, että kunnat vähentävät laitoshoitoa ja parantavat avopalveluita. Kunnat ovat kyllä vähentäneet laitoshoitoa, mutta rahat ja resurssit eivät ole riittäneet avopalveluiden parantamiseen. Vanhuksia myös lukitaan yksinäisiin koteihinsa. Omaiset ovat monesti kaukana, eivätkä pysty hoitamaan vanhustaan. Vanhuspalvelulain tuoma, arviolta noin 300 miljoonan säästö, luodaan pitkälti keinotekoisesti. Vanhainkotipaikkoja ja vuodeosastopaikkoja muutetaan palveluasumiseksi, jolloin kustannuksista, esimerkiksi lääkkeiden ostosta ja vaippojen hankinnasta, vastaa asiakas itse, eikä kunta. Hoitajamitoitussuositus 0,5 hoitajaa asiakasta kohden ei myöskään toteudu kaikissa vanhustenhoitopaikoissa.
 
Urpalaisen mukaan yksilöiden on hyvissä ajoin keskityttävä omien terveiden elinvuosiensa lisäämiseen. Se on hyvä tavoite, mutta hyvinvointia ei voida jättää yksistään yksilön vastuulle. Terveyserot Suomessa ovat suuret ja ne johtuvat monista tekijöistä. Tulot ja varallisuus jakautuvat epätasaisesti. Hyvätuloisen on helppo ostaa terveellisiä elintarvikkeita, harrastaa terveyttä ylläpitävää liikuntaa hinnasta viis ja ostaa terveyspalvelut tarvittaessa yksityiseltä. Lisäksi hyvätuloiset ovat useimmiten työssäkäyviä ja työterveyshuollon piirissä. Myös koulutus ja työ vaikuttavat terveyteen. Korkeammin koulutetut ovat tietoisempia terveydestä ja osaavat toimia terveyttä edistävällä tavalla. Koulutus vaikuttaa usein myös ihmisen työuraan ja työoloihin. Hyvätuloiset ja koulutetut myös käyttävät eniten terveyspalveluja.
Muun muassa nämä tekijät vaikuttavat siihen, missä kunnossa ihminen vanhuuttaan viettää.
 
Ne kenellä varallisuutta on, voivat toki käyttää sitä vanhuuteen varautumiseen ja ”paremman vanhuuden rakentamiseksi”, jos niin haluavat ja voivat tehdä. Kaikilla tätä mahdollisuutta ei kuitenkaan ole. Kunnat tarvitsevat lisää rahaa, jotta julkiset vanhuspalvelut voidaan toteuttaa kunnolla niin, että kaikilla on mahdollisuus hyvään ja arvokkaaseen vanhuuteen.
 
Eduskunnan lähetekeskustelussa on tänään esitys, joka kiristää vanhimpien ihmisten pääsyä laitoshoitoon säästöjen nimessä. Esityksen mukaan iäkkäiden henkilöiden pitkäaikainen hoito ja huolenpito voitaisiin toteuttaa pitkäaikaisena laitoshoitona vain lääketieteellisin perustein tai asiakas- ja potilasturvallisuuteen liittyvillä perusteilla. Lisäksi edellytettäisiin, että kunta on selvittänyt mahdollisuudet vastata iäkkään henkilön palvelutarpeeseen kotiin annettavilla palveluilla tai muilla sosiaali- ja terveydenhuollon avopalveluilla ennen hoidon ja huolenpidon toteuttamista pitkäaikaisena laitoshoitona. Laitoshoidon perusteista siis poistetaan ihmisarvoisen elämän turvaaminen. Näinkö me huolehdimme vanhuksistamme, ja haluammeko todella, että meitä kohdellaan näin, kun itse tulemme siihen ikään, ettemme enää kunnolla kykene huolehtimaan itsestämme?
 
Politiikka on arvovalintoja. Jokainen vanhus on ansainnut arvokkaan ja turvallisen ikääntymisen. Hyvinvointiyhteiskunnassa turvalliseen ikääntymiseen mahdollisuus ei saa olla vain varakkailla.
 

perjantai, 10. lokakuu 2014

Sanoista tekoihin maailman tyttöjen aseman parantamiseksi

Huomenna vietetään kansainvälistä tyttöjen päivää. YLE uutisoi tänään, kuinka lapsiavioliitot ovat yhä yleisiä kaikkialla maailmassa. Järjestöt peräänkuuluttavat lisää koulutusta naisille, ihmisoikeusaktiivi ja arvoministeri Elisabeth Rehn asennemuutosta miehille. Kyllä. Molempia varmasti tarvitaan.

Minulla oli ilo osallistua reilu viikko sitten Demo Finlandin seminaariin Sambiassa. Seminaarin yhtenä tarkoituksena oli vahvistaa naisten yhteistyötä yli puoluerajojen Sambian parlamentissa. Naiskansanedustajia maassa on vain 20 kun koko parlamentin vahvuus on 158 kansanedustajaa.

Naisten on vaikea päästä ehdolle, saati parlamenttiin monista eri syistä. Ensin nainen vakuuttaa itsensä, että on kykenevä toimimaan politiikassa, sitten puolueen, jotta hänet hyväksytään ehdokaslistalle ja lopuksi oman vaalipiirin väestön. Jotta ehdolle voi ylipäätään asettua, pitää olla rahaa. Ehdokkaat ovat oman vaalipiirinsä hyväntekijöitä, ruokkivat ihmisiä ja järjestävät erilaisia projekteja. Usein ehdolle asettumisen esteeksi muodostuu myös kielitaito, sillä parlamentin kieli on englanti. Kaikki eivät puhu englantia, sillä englanninkielen lisäksi seitsemällä bantu-kielellä on Sambiassa virallinen asema. Kaikkia tyttöjä ei myöskään kouluteta.

Suomen eduskunnassa on toimiva naisverkosto, joka kokoaa kaikki 86 naiskansanedustajaa yhteen. Naisverkoston tärkeä tehtävä on viedä päätöksentekoon nimenomaan naisille ja tytöille tärkeitä asioita, ja valvoa tasa-arvon toteutumista.

Seminaarissa keskeisenä aiheena oli pohtia teemoja ja aiheita, joita sambialaiset naiset voisivat yhdessä ajaa. Ryhmätöiden avulla pyrimme löytämään näitä aiheita. Tyttöjen alhainen avioitumisikä nousi selkeäksi yhteiseksi ongelmaksi, jonka eteen kaikki olivat valmiita tekemään töitä. Kun yhteinen aihe löytyi, aloimme pohtia syitä siihen miksi Sambiassa on niin alhainen avioitumisikä. Ensimmäiseksi syyksi nousi köyhyys. Tyttöjä myydään vaimoiksi, jotta perhe saa rahaa. Nuorimmat vaimoiksi myydyt tytöt ovat vasta 11-vuotiaita. Toisena syynä pidettiin koulutuksen puutetta ja huonoa kouluverkkoa. Kaikilla ei edelleenkään ole mahdollisuutta kouluttautua pitkien välimatkojen vuoksi. Kolmanneksi syyksi naisparlamentaarikot nimesivät kulttuurin.

Seuraavassa vaiheessa pohdimme, millä tavoin naiset pystyisivät parlamentissa vaikuttamaan siihen, että ongelmasta päästäisiin eroon. Vaikutuskeinoiksi löydettiin muun muassa budjettiin vaikuttaminen, tietouden lisääminen, kouluverkoston saavutettavuuden parantaminen ja lakien säätäminen. Naisedustajat innostuivat puoluerajoja rikkovasta yhteistyöstä, mutta kokivat sen ongelmalliseksi, jopa sellaiseksi, jonka johdosta heidät voidaan potkia pois puolueesta.

Sambiassa poliittinen järjestelmä on kaiken kaikkiaan erilainen kuin meillä. Vaalipiirejä on 150 ja jokaisesta vaalipiiristä valitaan yksi kansanedustaja. Jokaisessa vaalipiirissä on myös heimojohtajia, joilla on paljon valtaa. Lisäksi presidentti nimittää kahdeksan edustajaa oman mielensä mukaan.

Puoluejako ei perustu ideologisiin eroihin. Puolue valitaan sillä perusteella, missä pystyisi parhaiten edistämään oman vaalipiirin asioita. Puoluevalintaa pohdittaessa vaalipiirin väeltä tiedustellaan, mihin puolueeseen he haluaisivat ehdokkaan. On myös tavallista, että puoluetta vaihdetaan tuosta vaan.

Edustajien työskentely parlamentissa on vaalipiirikeskeistä. Se aiheuttaa vastakkainasettelua, kun jokainen edustaja työskentelee oman vaalipiirinsä hyväksi. Edustajat eivät myöskään keskustele asioista yli puoluerajojen. Kun yhteistyötä ei tehdä ja keskitytään parantamaan oman vaalipiirin asioita, ei Sambian tilannetta kansallisesti oteta huomioon. Se ei tietenkään ole maan etu.

Ennen kotimatkaa vierailimme Lusakan yliopistollisessa sairaalassa. Pääsimme tutustumaan synnyttäneiden naisten osastolle, joka käytännössä oli yksi huone täynnä sänkyjä. Yhden sängyn jakoi kaksi vastasynnyttänyttä naista ja vastasyntynyttä vauvaa. Alhainen avioitumisikä muuttui konkreettiseksi kun eräällä vuoteella lepäsi arviolta noin 12-vuotias tyttö vauvansa kanssa.

Matkalla lentokentälle radiossa kerrottiin, että eräs heimopäälliköistä kantoi myös huolta alhaisesta avioitumisiästä. Toivoa paremmasta siis on.

Ihanaa tyttöjen päivää kaikille tytöille ja naisille, poikia ja miehiä unohtamatta.

torstai, 28. elokuu 2014

Puhe vanhuspalveluista kesäkokouksessa

Puhe kesäkokoukseen Kotkassa 19.8.2014

Hyvät toverit,

arvoisa eduskuntaryhmä,

 

Kesällä istuntotauon aikana oli aikaa kiertää turuilla ja toreilla, tavata ihmisiä ja kuulla ihmisten arjesta. Tänä vuonna tulee kuluneeksi kymmenen vuotta siitä kun lähdin mukaan politiikkaan. Sinä aikana vanhustenhuollosta on puhuttu aina, mutta en muista, että koskaan aiemmin ihmiset olisivat olleet näin huolissaan vanhusten hoidosta ja sen tulevaisuudesta. Erityisen monessa kohtaamisessa on noussut tänä kesänä esiin vanhustenhuollon ongelmakohtia, ja se on ristiriitaista ja huolestuttavaa, koska viime kesänä astui voimaan vanhuspalvelulaki, jonka olisi pitänyt tuoda ratkaisuja juuri näihin ongelmiin. Nyt tuntuu, että on käynyt päinvastoin.

 

Vanhuspalvelulaki edellyttää, että kunnat vähentävät laitoshoitoa ja parantavat avopalveluita. Kunnat ovat kyllä vähentäneet laitoshoitoa, mutta rahat ja resurssit eivät ole riittäneet avopalveluiden parantamiseen.

 

Syksyn budjettiesityksessä vanhuspalvelulain toimeenpanoa varten valtionosuuksia kunnille lisätään 27,5 miljoonaa euroa. Ministeriössäkin on siis huomattu, että

vanhuspalvelulakia ei voida toteuttaa sille osoitetulla määrärahalla. Hyvä, että valtionosuutta lisätään, mutta edelleen kunnille aiheutuu tästä paljon kustannuksia. Kuntien kustannusten arvioidaan lisääntyvän vuositasolla yhteensä noin 150 miljoonalla eurolla ensi vuonna, kun vanhuspalvelulaki on kokonaan sovellettavana. Valtionosuus näistä kustannuksista olisi 82 miljoonaa euroa ja loput jäisivät kuntien maksettavaksi.

 

Hyvät toverit,

 

Yksi tarina, joka tämän kesän kohtaamisista on jäänyt mieleen, on tarina 90-vuotiaasta muistisairaasta vanhuksesta, joka asuu yksin asunnossaan. Lähin omainen on sadan kilometrin päässä oleva iäkäs sisarus, josta ei avuksi ole. Muut omaiset asuvat vielä kauempana. Vanhus viettää vuorokaudesta 23 tuntia täysin yksin. Neljä kertaa päivässä hänen luonaan käy kotipalvelu, mutta käynnit ovat pikaisia, vartin mittaisia. Siinä ajassa ehtii vain välttämättömimmät työt, antaa lääkkeet, lämmittää ruuan ja käyttää vessassa. Vanhuksen ja omaisen toive olisi, että vanhukselle löytyisi turvallinen, asumismuoto, jossa hänellä olisi seuraa muista vanhuksista. Kunnalla ei ole sellaista tarjota ja yksityiseen laitokseen vanhuksella ei ole varaa.

 

Omaiset jopa satojen kilometrien päässä pelkäävät vanhuksen puolesta, eivätkä käytännössä pysty tekemään mitään auttaakseen tätä. Ne vanhukset, jotka eivät pääse sängystä ylös itse, ovat sänkynsä ja kotinsa vankeja vuorokaudet läpeensä. Kaikilla ei ole omaisia, eikä niin ollen minkäänlaista tukiverkkoa. Heillä ei edes puhelin soi.

 

Rakenteita on ravisteltava ja säästöjä on löydyttävä jokaiselta sektorilta. Vanhusten laitospaikkojen vähentämisellä on arvioitu saatavan jopa 300 miljoonaa euroa säästöä, mutta miten niitä säästöjä sitten syntyy? Yksinkertaisesti niin, että vanhainkotipaikkoja ja vuodeosastopaikkoja on käytännössä muutettu palveluasumiseksi, jolloin kustannuksista esimerkiksi lääkkeiden ostosta ja vaippojen hankinnasta vastaa asiakas eikä kunta. Vielä hetki sitten vuodeosastona toimineen terveyskeskuksen huone on äkkiä tyhjennetty kunnan tai kuntayhtymän vaipoista, vaatteista ja pesuaineista. Sänky on viety pois ja verhot riisuttu ikkunoista. Kun "palveluasuntoon" muuttava vanhus on tuonut tähän samaan huoneeseen oman sänkynsä ja nojatuolinsa, kaappiin on viikattu omat vaatteet ja vessaan viety omat vaipat ja pesuaineet, on palveluasunto valmis. Näin helppoa on siirtää maksut kuntien budjetista asiakkaan laskupinoon.

 

Tuoreen selvityksen mukaan ikääntyvät joutuvat usein odottamaan sopivaa hoivaa ja asuinpaikkaa pidempään, kuin lain mukaan pitäisi. Lain mukaan sosiaalipalvelu pitää saada kolmen kuukauden kuluttua päätöksenteosta. Palveluasuntoihin pääsee pääsääntöisesti heti, koska asiakas maksaa asumisensa itse, mutta pitkäaikaiseen laitoshoitoon joutuu monessa kunnassa odottamaan yli kolme kuukautta.

 

Laitospaikkojen vähentäminen on johtanut myös siihen, että sairaita vanhuksia kotiutetaan ilman jatkoseurantaa yksinäisiin koteihinsa, vaikka huonokuntoiselle vanhukselle pitäisi aina löytyä tarkoituksenmukainen hoivapaikka.

Ongelmallista on myös se, että kun erilaisia osastoja, kuntoutusyksiköitä ja pitkäaikaissairaiden laitospaikkoja on lakkautettu, ihmisiä sijoitetaan paikkoihin, joihin he eivät kuulu. Esimerkiksi muistisairaiden osastolle saattaa olla sijoitettuna leikkauksesta toipuvia potilaita, koska muualla ei yksinkertaisesti ole ollut tilaa. Tämä aiheuttaa haastavia tilanteita niin potilaiden, asiakkaiden kuin hoitohenkilökunnankin arjessa.

 

Hoitajan työtä mitataan tehokkuudessa ja aikaa vanhuksille kotikäynneillä tai laitoksessa on aivan liian vähän. Hoitajat kärsivät jatkuvasta huonosta omastatunnosta, kun ei ole aikaa pysähtyä, kuunnella tai vaikka lukea vanhukselle. Koko ajan vallitseva kiire sulkee pois ihmisten välisen luonnollisen kontaktin.

Usein tapellaan siitä, kuka palveluja tuottaa ja kuka viulut maksaa. Yhtä usein unohtuu kuitenkin vanhustenhoidon merkitys, miksi sitä tehdään. Myös hoitajien jaksaminen alkaa olla kortilla. Työtä on enemmän, kuin ehtisi tehdä, eikä inhimilliseen kontaktiin jää aikaa. Resurssien turvaaminen tulevaisuutta varten ei ole itsestään selvää.

 

Kun vanhuspalvelulakia käsiteltiin, suurin kiista käytiin hoitajamitoituksesta, jota lakiin ei sitovaksi kirjattu. Guzenina vaati, että jos yhdessäkin hoitolaitoksessa alitetaan hoitajamitoitus-suositus, niin siitä säädetään vanhuspalvelulakiin. Ja Superin tuoreen selvityksen mukaan 0,5 henkilöstömitoituksen alittaa edelleen noin joka viides paikka.

 

Kesän aikana on ollut aikaa pohtia, että onko näitä hoitajamitoituksia nyt sitten seurattu ministeriön toimesta? Ministeriössä ovet ovat käyneet kuin saluunassa, ministerit ovat vaihtuneet, joten kuka tästä nyt vastaa? Hyvä kun tässä enää tietää, kuka ministeri vastaa mistäkin. Tietävätkö ministerit enää itsekään?

 

Hyvät toverit,

 

Politiikka on arvovalintoja. Jokainen vanhus on ansainnut arvokkaan ja turvallisen ikääntymisen. Mutta onko nykyajan hyvinvointiyhteiskunnassa turvalliseen ikääntymiseen mahdollisuus vain varakkailla?