Koulutuksesta ja tutkimuksesta tehtävistä leikkauksista on puhuttu siitä asti, kun hallitus viime vuoden toukokuussa julkisti ohjelmansa. Ennen vaaleja nykyinen pääministeri Sipilä ja valtionvarainministeri Stubb poseerasivat sosiaalisessa mediassa ja antoivat koulutuslupauksen, jonka mukaan koulutuksesta tai opintotuesta ei tulla leikkaamaan. Hallitusneuvotteluissa nuo lupaukset unohdettiin saman tien.

Hallitusohjelman toiveet Suomesta koulutuksen ja osaamisen kärkimaana ovat pelkkää sanahelinää, kun samanaikaisesti koulutuksesta leikataan yli miljardi euroa vuositasolla.  

Yksi lyhytnäköisimmistä toimista on varhaiskasvatuksesta leikkaaminen. Subjektiivista varhaiskasvatusoikeutta rajattiin niin, että lapset joutuvat jatkossa keskenään eriarvoiseen asemaan vanhempiensa työmarkkina-aseman perusteella. Koska kaikki kunnat eivät tätä heikennystä halunneet ottaa käyttöön, lapsia kohdellaan nyt eri tavoin myös asuinpaikkansa perusteella. Hallitus on lisäksi suurentanut varhaiskasvatuksen ryhmäkokoja ja on aikeissa nostaa päivähoitomaksuja.

Korkeakoulutuksen leikkauksissa suurimpana kärsijänä on ollut Helsingin yliopisto, josta joudutaan irtisanomaan lähes tuhat henkilöä. Niiden henkilökohtaisten tragedioiden lisäksi, joita työpaikan menetys aiheuttaa, leikkaukset vaikeuttavat myös opiskelijoiden arkea. Hallintohenkilökunnan vähentyessä myös opintojen ohjaus vähenee. Opetuksen laatu kärsii. Puhumattakaan siitä viestistä, jonka hallitus antaa nuorille tutkijoille ja heidän tulevaisuudenuskolleen.

Seuraavaksi hallitus on käymässä ammatillisen koulutuksen kimppuun. Leikkaukset tulevat todennäköisesti suurentamaan ryhmäkokoja ja heikentämään lähiopetusta. Nämä vähentävät heikommin pärjäävien nuorten mahdollisuuksia läpäistä koulutus. Lisäksi aloituspaikkoja joudutaan karsimaan, jolloin heikommin peruskoulussa pärjänneet eivät edes pääse sisään. Meillä on kohta käsissämme uusi joukko koulutuspolulta tipahtaneita nuoria. Samaan aikaan hallitus on leikannut nuorisotakuun lähes olemattomiin.

Opintotuen leikkaukset käyvät kaikkein pienituloisimman väestöryhmämme kukkarolle ennennäkemättömällä tavalla. Hallitus on leikkaamassa opintorahasta neljänneksen. Jotkut sanovat, että opiskelu on investointi tulevaisuuteen, ja se kuuluukin rahoittaa lainalla. Eihän ennenkään opiskeluun saanut ilmaista rahaa. Mutta ajat ovat muuttuneet. Korkeakoulutuskaan ei ole enää tae varmasta työpaikasta. Kotitalouksien velkaantumisaste kasvaa. Miksi olemme niin huolissamme valtion velasta, jos nuortemme tulee ottaa lainaa elämiseensä?

Maksuton koulutus on perinteisesti ollut yksi suomalaisen yhteiskunnan kulmakivistä. Nyt hallitus on murtamassa maksuttomuutta suunnittelemalla lukukausimaksuja yhä uusille opiskelijaryhmille. Lukukausimaksuja ulkomaalaisille opiskelijoille ollaan laajentamassa korkeakouluopiskelijoista toisen asteen opiskelijoihin. Lisäksi selvitetään mahdollisuutta periä lukukausimaksuja vieraskielisestä toisen asteen opiskelusta. Onko hallituksen tarkoituksena lopulta tehdä opiskelusta vain rikkaiden etuoikeus?

Näiden massiivisten leikkausten keskellä on ollut kummallista, että opetusministerimme Sanni Grahn-Laasonen ei puolusta hallinnonalaansa voimakkaammin, ainakaan julkisuudessa. Hän toistelee mantraansa kaikille kivuliaista säästöistä eikä asetu lainkaan vastustamaan niitä.

Sipilän hallitus on kuitenkin joutunut jo alkutaipaleellaan perumaan joitakin huonoja päätöksiään. Koulutusleikkauksiin perumisia ei näköjään tarvitse edes harkita, koska oma ministerikään ei ryhdy suomalaista koulutusta puolustamaan.

Viime viikolla uutisoitiin, että Suomen talous kääntyi viime vuonna kasvuun ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2011. Pahoin pelkään, että hallituksen tuhoisat koulutusleikkaukset eivät tätä orastavaa kasvua ainakaan vauhdita. 

Kirjoitus on julkaistu Hämeen Sanomissa 26.3.2016