Vanhustenhoidon painopistettä on siirretty viime vuosina entistä enemmän kotihoitoon ja laitoshoitoa on ajettu alas. Ongelmallista tässä on erityisesti se, ettei kotihoidon kehittämiseen tai resursseihin ole samanaikaisesti satsattu riittävästi.

Tämä suuntaus on mietityttänyt minua pitkään, niin kaupunginvaltuutettuna kuin kansanedustajanakin. Päätin lähteä itse kentälle tutustumaan kotihoidon arkeen ja erityisesti yöpartioon. Terveyskeskuksen vuodeosastolla työskennelleenä minulla oli joku ajatus siitä, mitä työ voisi olla, mutta se mielikuva ei juurikaan vastannut todellisuutta.

Riihimäen kotihoidossa suhtauduttiin myönteisesti siihen, että olin kiinnostunut tutustumaan yöpartion toimintaan. Siellä vanhusten yötä valvoo ja partioi yksi hoitaja. Hänen apunaan on tarvittaessa SOL-palveluiden vartija sekä pelastuslaitos. Minä pääsin lähihoitaja Heidin matkaan yhdeksi yöksi.

Yövuoro alkoi varttia vaille yhdeksän Riihimäen temppelikadun toimistolta. Toimistolla Heidi selasi koneelta päivän tapahtumia ja iltavuorolainen huikkasi yhden asiakkaan joutuneen päivällä sairaalaan. Sinne ei siis tarvinnut yöllä mennä.

Listalla meillä oli yhteensä kuusitoista ennalta sovittua käyntiä yöksi, muutamien asiakkaiden luona kaksikin kertaa yön aikana. Niiden lisäksi kaikki yön aikana tulevat turvapuhelinhälytykset.

Ilta alkoi reippaasti. Heti kello yhdeksän turvapuhelin pärähti soimaan. Turvapuhelinhälytysten keskuksessa oli vastaanotettu turvapuhelinrannekkeesta tehty hälytys ja keskus ilmoitti Heidille, että vanhus oli kaatunut kotonaan, eikä hän päässyt ylös lattialta ilman apua. Heidi tarkisti, ettei kyseessä ollut kukaan yön vakituisista asiakkaista, joten avaimet asiakkaan kotiin oli haettava muutaman kilometrin päästä sovitusta säilytyspaikasta, jossa ne ovat aina myös pelastuslaitoksen ja poliisin saatavilla.

Asunnossa meitä odotti pariskunta, joista toinen oli kaatunut olohuoneessa. Ensin selvitettiin mahdollista kaatumisen syytä, mitattiin verenpaineet, lämpö ja verensokeri. Kaikki oli kunnossa. Kivut olivat kamalat.

Hetken pohdinnan jälkeen Heidi päätti kutsua ambulanssin paikalle. Vanhus oli niin kivulias, että emme siirtäneet häntä lattialta tai yrittäneet nostaa häntä ylös, ettemme olisi aiheuttaneet siirroilla mahdollista lisävahinkoa. Jätimme arvioinnin ensihoitajalle.  Odotimme pariskunnan kanssa ambulanssia lähes 40 minuuttia. Yritimme helpottaa kaatuneen vanhuksen oloa tyynyillä ja peitoilla.

Pariskunta kertoi, että tämä oli ensimmäinen kerta kun he joutuivat painamaan turvaranneketta. He puhuivat lapsenlapsistaan ja kertoivat, että omaiset auttavat ruokaostosten kanssa. Koti- ja sairaanhoito käyvät päivittäin, mutta he itse eivät pääse liikkumaan pois asunnosta.

Ambulanssin reipas henkilökunta teki vanhukselle lisää tutkimuksia ja päätti siirtää hänet tutkimuksiin sairaalaan. Koska Riihimäen yöpäivystys on lakkautettu, vanhus vietiin Hämeenlinnaan keskussairaalaan. Toinen vanhus jäi silmäkulmiaan pyyhkien kotiin. Kyselin pärjääkö hän, soitetaanko jollekin. Ei tarvinnut. Hän sanoi pärjäävänsä aamuun, jolloin kotihoidon hoitaja taas tulisi.

Tältä turvapuhelintehtävältä pääsimme jatkamaan matkaa kello 22:44. Siinä vaiheessa olimme jo reippaasti myöhässä yön rutiinikäynneiltä. Seuraavassa paikassa odotti vanhus yöpuulle laittoa. Pahoittelimme, ja

Heidi kertoi myöhästymisen syyt. Vanhus ymmärsi tilanteen ja oli iloinen kun itse sai apua iltatoimiin ja pääsi turvallisesti vuoteeseen.

Katetrointia, vaipanvaihtoa, vessareissuja, verensokerin mittauksia ja lääkkeen antoa, siinä yön tehtäviä. Niitä samoja, joita myös aikoinaan terveyskeskuksen vuodeosaston yössä tehtiin, mutta sillä erotuksella, että vanhukset soittivat apua tarvittaessa. Kotihoidossa mennään vanhuksen kotiin tarjoamaan ennalta sovitusti apua, mutta mitään tarkkoja kellonaikoja on asiakkaille mahdotonta luvata. Kipulääkettä joutuu ehkä odottamaan kotona yksin pimeässä, kun osastolla se on kellonsoiton päässä.

Jossain vaiheessa yötä kysyin Heidiltä missä voi käydä vessassa. Haluatko puskaan vai huoltoasemalle, kysyi Heidi pilke silmäkulmassa. Valitsin jälkimmäisen, koska ulkona pakkasta oli 14 astetta ja puskapissa tuntui muutenkin kauhealta ajatukselta. Asiakkaiden asunnoissa ei vessassa käydä.

Kello oli jo melkein kolme yöllä kun vihdoin pääsimme yöpartion tukikohtaan kaupungin palvelutalolle ja saimme kahvit keitettyä. Turvapuhelin soi. Taas kaatunut vanhus lattialla. Pakkasimme tavarat autoon ja haimme avaimen vanhuksen kotiin. Siellä meitä odotti yksinäinen vanhus lattialla, puoliksi sänkynsä alla. Tällä kertaa säästyimme suuremmilta vahingoilta ja saimme yhdessä autettua vanhuksen ylös lattialta. Toivotimme hyvää loppuyötä ja jatkoimme matkaa.

Aamuyön kierto sujui taas perusasioiden äärellä.

Kolmas, ja yön viimeinen turvapuhelinhälytys tuli aamulla, hieman ennen viittä. Tässä kodissa kaikki oli hyvin. Ilmeisesti hälytys oli lähtenyt vahingossa vanhuksen nukkuessa. Tuohtunut hän oli siitä, että turvapuhelinhälytysten keskuksesta oli kyselty kesken unien vointia ja huudeltu onko kaikki hyvin. Siihen vanhus oli herännyt. Me iloitsimme Heidin kanssa siitä, ettei mitään hätää ollut ja lopulta vanhus yhtyi iloomme. Hyvillä mielin jatkoimme matkaa.

Kaiken kaikkiaan yövuoro kotihoidossa oli erittäin opettavainen. Hoitajat ovat monessa liemessä keitettyjä. Heillä on vaativa työ ja erinomainen ammattitaito. He ovat usein paikalla ensimmäisinä ja yksin.

Jäin pohtimaan monia asioita. Hoitajien turvallisuus ja työhyvinvointi mietityttävät. Jos päivisin mennään turvallisuussyistä joidenkin asiakkaiden luokse pareittain, niin miten yöaikaan onkin turvallista liikkua samoissa paikoissa yksin? Miten kukaan voi olla koko yksitoista tuntia kestävän työvuoron ilman varmuutta siitä, että saa pitää hetken tauon jossain sisällä lämpimässä ja pääsee tarvittaessa vessaan?

Tai miten äkillinen sairausloman sijaisuus hoidetaan kotipalvelun yöpartiossa, kun koko kaupungissa on kaksi vakituista yökköä, joista toinen on vapailla silloin kun toinen on töissä? Sosiaali- ja terveydenhuollon sijaisuuksiin on jo muutenkin miltei mahdotonta saada päteviä hoitajia, vaikka kotihoidosta kerrottiin heidän pyrkivän kouluttamaan keikkatyöntekijöistä sijaisia yöhoitoon.

Ja onko järkevää vielä 2010-luvulla kirjata asiakastietoja moneen kertaan, ensin vihkoon autossa ja aamulla toimistolla siirtää tiedot vihkosta koneelle? Eikö olisi mahdollista kirjata mobiililaitteella tietoja tien päällä? Tähän asiaan onkin tulossa parannus, kun mobiililaitteet tulevat kotihoidon käyttöön lähitulevaisuudessa. Toivottavasti mahdollisimman pian.

Puhuimme Heidin kanssa myös mahdollisten pakkolakien vaikutuksista yöhoitajan palkkaan. Yölisät ovat pienessä palkassa merkittävä osa palkkaa ja monille se on myös yksi syy tehdä matalapalkka-alalla vuoro- ja pyhätöitä.

En ole edelleenkään vakuuttunut siitä, että kaikki vanhukset haluavat elää yksin omassa kodissaan niin kauan kuin on mahdollista. Kodeissaan asuu jo nyt vanhuksia, joiden "niin kauan kuin mahdollista" on jo mennyt.  Vanhustenhoito, ja erityisesti kotihoito, vaatii suuremman remontin. 

Meillä päättäjillä tulee olla niin kunnissa kuin valtakunnallisestikin tahtoa ja taitoa satsata ihmisten viimeisiin elinvuosiin.

Seuraavana iltana nukkumaan mennessäni mietin, että minusta ei olisi yököksi. Kiitos kaikille hoitajille, että teette tärkeää työtä, ympäri vuorokauden.