Kokoomuksen kansanedustaja Anu Urpalainen kirjoitti Iltalehden Lukijalta –palstalle vanhuuteen varautumisesta 7.11.2014. Urpalaisen mielestä valmius maksaa itse vanhuusajan palveluista kasvaa tulevaisuudessa, sillä ihmisten yksityinen varallisuus on kasvanut. Meillä ei ole Urpalaisen mukaan myöskään varaa ylläpitää julkista hyvinvointijärjestelmää sellaisena, kuin se nyt on.
 
Urpalainen unohtaa, että on olemassa suuri joukko ihmisiä, joiden varallisuus ei kasva koskaan. Pienituloiset eivät pysty kasvattamaan varallisuuttaan, vaikka kuinka haluaisivat. Siihen eivät kykene myöskään työttömät, sairaat tai syrjäytyneet. Vanhustenhoitoa, kuten muitakaan sosiaali- ja terveyspalveluita, ei lähtökohtaisesti voida maksattaa kansalaisilla itsellään, vaan sitä varten meillä on julkinen sosiaali- ja terveyshuolto ja siksi maksamme veroja.
 
Vanhuspalvelut eivät tällä hetkellä toimi. Niissä on monessa kunnassa puutteita ja liian vähän henkilökuntaa, jopa niissä kunnissa, joissa on riittävästi taloudellista kapasiteettia.
Uusi vanhuspalvelulaki edellyttää, että kunnat vähentävät laitoshoitoa ja parantavat avopalveluita. Kunnat ovat kyllä vähentäneet laitoshoitoa, mutta rahat ja resurssit eivät ole riittäneet avopalveluiden parantamiseen. Vanhuksia myös lukitaan yksinäisiin koteihinsa. Omaiset ovat monesti kaukana, eivätkä pysty hoitamaan vanhustaan. Vanhuspalvelulain tuoma, arviolta noin 300 miljoonan säästö, luodaan pitkälti keinotekoisesti. Vanhainkotipaikkoja ja vuodeosastopaikkoja muutetaan palveluasumiseksi, jolloin kustannuksista, esimerkiksi lääkkeiden ostosta ja vaippojen hankinnasta, vastaa asiakas itse, eikä kunta. Hoitajamitoitussuositus 0,5 hoitajaa asiakasta kohden ei myöskään toteudu kaikissa vanhustenhoitopaikoissa.
 
Urpalaisen mukaan yksilöiden on hyvissä ajoin keskityttävä omien terveiden elinvuosiensa lisäämiseen. Se on hyvä tavoite, mutta hyvinvointia ei voida jättää yksistään yksilön vastuulle. Terveyserot Suomessa ovat suuret ja ne johtuvat monista tekijöistä. Tulot ja varallisuus jakautuvat epätasaisesti. Hyvätuloisen on helppo ostaa terveellisiä elintarvikkeita, harrastaa terveyttä ylläpitävää liikuntaa hinnasta viis ja ostaa terveyspalvelut tarvittaessa yksityiseltä. Lisäksi hyvätuloiset ovat useimmiten työssäkäyviä ja työterveyshuollon piirissä. Myös koulutus ja työ vaikuttavat terveyteen. Korkeammin koulutetut ovat tietoisempia terveydestä ja osaavat toimia terveyttä edistävällä tavalla. Koulutus vaikuttaa usein myös ihmisen työuraan ja työoloihin. Hyvätuloiset ja koulutetut myös käyttävät eniten terveyspalveluja.
Muun muassa nämä tekijät vaikuttavat siihen, missä kunnossa ihminen vanhuuttaan viettää.
 
Ne kenellä varallisuutta on, voivat toki käyttää sitä vanhuuteen varautumiseen ja ”paremman vanhuuden rakentamiseksi”, jos niin haluavat ja voivat tehdä. Kaikilla tätä mahdollisuutta ei kuitenkaan ole. Kunnat tarvitsevat lisää rahaa, jotta julkiset vanhuspalvelut voidaan toteuttaa kunnolla niin, että kaikilla on mahdollisuus hyvään ja arvokkaaseen vanhuuteen.
 
Eduskunnan lähetekeskustelussa on tänään esitys, joka kiristää vanhimpien ihmisten pääsyä laitoshoitoon säästöjen nimessä. Esityksen mukaan iäkkäiden henkilöiden pitkäaikainen hoito ja huolenpito voitaisiin toteuttaa pitkäaikaisena laitoshoitona vain lääketieteellisin perustein tai asiakas- ja potilasturvallisuuteen liittyvillä perusteilla. Lisäksi edellytettäisiin, että kunta on selvittänyt mahdollisuudet vastata iäkkään henkilön palvelutarpeeseen kotiin annettavilla palveluilla tai muilla sosiaali- ja terveydenhuollon avopalveluilla ennen hoidon ja huolenpidon toteuttamista pitkäaikaisena laitoshoitona. Laitoshoidon perusteista siis poistetaan ihmisarvoisen elämän turvaaminen. Näinkö me huolehdimme vanhuksistamme, ja haluammeko todella, että meitä kohdellaan näin, kun itse tulemme siihen ikään, ettemme enää kunnolla kykene huolehtimaan itsestämme?
 
Politiikka on arvovalintoja. Jokainen vanhus on ansainnut arvokkaan ja turvallisen ikääntymisen. Hyvinvointiyhteiskunnassa turvalliseen ikääntymiseen mahdollisuus ei saa olla vain varakkailla.