Puhe kesäkokoukseen Kotkassa 19.8.2014

Hyvät toverit,

arvoisa eduskuntaryhmä,

 

Kesällä istuntotauon aikana oli aikaa kiertää turuilla ja toreilla, tavata ihmisiä ja kuulla ihmisten arjesta. Tänä vuonna tulee kuluneeksi kymmenen vuotta siitä kun lähdin mukaan politiikkaan. Sinä aikana vanhustenhuollosta on puhuttu aina, mutta en muista, että koskaan aiemmin ihmiset olisivat olleet näin huolissaan vanhusten hoidosta ja sen tulevaisuudesta. Erityisen monessa kohtaamisessa on noussut tänä kesänä esiin vanhustenhuollon ongelmakohtia, ja se on ristiriitaista ja huolestuttavaa, koska viime kesänä astui voimaan vanhuspalvelulaki, jonka olisi pitänyt tuoda ratkaisuja juuri näihin ongelmiin. Nyt tuntuu, että on käynyt päinvastoin.

 

Vanhuspalvelulaki edellyttää, että kunnat vähentävät laitoshoitoa ja parantavat avopalveluita. Kunnat ovat kyllä vähentäneet laitoshoitoa, mutta rahat ja resurssit eivät ole riittäneet avopalveluiden parantamiseen.

 

Syksyn budjettiesityksessä vanhuspalvelulain toimeenpanoa varten valtionosuuksia kunnille lisätään 27,5 miljoonaa euroa. Ministeriössäkin on siis huomattu, että

vanhuspalvelulakia ei voida toteuttaa sille osoitetulla määrärahalla. Hyvä, että valtionosuutta lisätään, mutta edelleen kunnille aiheutuu tästä paljon kustannuksia. Kuntien kustannusten arvioidaan lisääntyvän vuositasolla yhteensä noin 150 miljoonalla eurolla ensi vuonna, kun vanhuspalvelulaki on kokonaan sovellettavana. Valtionosuus näistä kustannuksista olisi 82 miljoonaa euroa ja loput jäisivät kuntien maksettavaksi.

 

Hyvät toverit,

 

Yksi tarina, joka tämän kesän kohtaamisista on jäänyt mieleen, on tarina 90-vuotiaasta muistisairaasta vanhuksesta, joka asuu yksin asunnossaan. Lähin omainen on sadan kilometrin päässä oleva iäkäs sisarus, josta ei avuksi ole. Muut omaiset asuvat vielä kauempana. Vanhus viettää vuorokaudesta 23 tuntia täysin yksin. Neljä kertaa päivässä hänen luonaan käy kotipalvelu, mutta käynnit ovat pikaisia, vartin mittaisia. Siinä ajassa ehtii vain välttämättömimmät työt, antaa lääkkeet, lämmittää ruuan ja käyttää vessassa. Vanhuksen ja omaisen toive olisi, että vanhukselle löytyisi turvallinen, asumismuoto, jossa hänellä olisi seuraa muista vanhuksista. Kunnalla ei ole sellaista tarjota ja yksityiseen laitokseen vanhuksella ei ole varaa.

 

Omaiset jopa satojen kilometrien päässä pelkäävät vanhuksen puolesta, eivätkä käytännössä pysty tekemään mitään auttaakseen tätä. Ne vanhukset, jotka eivät pääse sängystä ylös itse, ovat sänkynsä ja kotinsa vankeja vuorokaudet läpeensä. Kaikilla ei ole omaisia, eikä niin ollen minkäänlaista tukiverkkoa. Heillä ei edes puhelin soi.

 

Rakenteita on ravisteltava ja säästöjä on löydyttävä jokaiselta sektorilta. Vanhusten laitospaikkojen vähentämisellä on arvioitu saatavan jopa 300 miljoonaa euroa säästöä, mutta miten niitä säästöjä sitten syntyy? Yksinkertaisesti niin, että vanhainkotipaikkoja ja vuodeosastopaikkoja on käytännössä muutettu palveluasumiseksi, jolloin kustannuksista esimerkiksi lääkkeiden ostosta ja vaippojen hankinnasta vastaa asiakas eikä kunta. Vielä hetki sitten vuodeosastona toimineen terveyskeskuksen huone on äkkiä tyhjennetty kunnan tai kuntayhtymän vaipoista, vaatteista ja pesuaineista. Sänky on viety pois ja verhot riisuttu ikkunoista. Kun "palveluasuntoon" muuttava vanhus on tuonut tähän samaan huoneeseen oman sänkynsä ja nojatuolinsa, kaappiin on viikattu omat vaatteet ja vessaan viety omat vaipat ja pesuaineet, on palveluasunto valmis. Näin helppoa on siirtää maksut kuntien budjetista asiakkaan laskupinoon.

 

Tuoreen selvityksen mukaan ikääntyvät joutuvat usein odottamaan sopivaa hoivaa ja asuinpaikkaa pidempään, kuin lain mukaan pitäisi. Lain mukaan sosiaalipalvelu pitää saada kolmen kuukauden kuluttua päätöksenteosta. Palveluasuntoihin pääsee pääsääntöisesti heti, koska asiakas maksaa asumisensa itse, mutta pitkäaikaiseen laitoshoitoon joutuu monessa kunnassa odottamaan yli kolme kuukautta.

 

Laitospaikkojen vähentäminen on johtanut myös siihen, että sairaita vanhuksia kotiutetaan ilman jatkoseurantaa yksinäisiin koteihinsa, vaikka huonokuntoiselle vanhukselle pitäisi aina löytyä tarkoituksenmukainen hoivapaikka.

Ongelmallista on myös se, että kun erilaisia osastoja, kuntoutusyksiköitä ja pitkäaikaissairaiden laitospaikkoja on lakkautettu, ihmisiä sijoitetaan paikkoihin, joihin he eivät kuulu. Esimerkiksi muistisairaiden osastolle saattaa olla sijoitettuna leikkauksesta toipuvia potilaita, koska muualla ei yksinkertaisesti ole ollut tilaa. Tämä aiheuttaa haastavia tilanteita niin potilaiden, asiakkaiden kuin hoitohenkilökunnankin arjessa.

 

Hoitajan työtä mitataan tehokkuudessa ja aikaa vanhuksille kotikäynneillä tai laitoksessa on aivan liian vähän. Hoitajat kärsivät jatkuvasta huonosta omastatunnosta, kun ei ole aikaa pysähtyä, kuunnella tai vaikka lukea vanhukselle. Koko ajan vallitseva kiire sulkee pois ihmisten välisen luonnollisen kontaktin.

Usein tapellaan siitä, kuka palveluja tuottaa ja kuka viulut maksaa. Yhtä usein unohtuu kuitenkin vanhustenhoidon merkitys, miksi sitä tehdään. Myös hoitajien jaksaminen alkaa olla kortilla. Työtä on enemmän, kuin ehtisi tehdä, eikä inhimilliseen kontaktiin jää aikaa. Resurssien turvaaminen tulevaisuutta varten ei ole itsestään selvää.

 

Kun vanhuspalvelulakia käsiteltiin, suurin kiista käytiin hoitajamitoituksesta, jota lakiin ei sitovaksi kirjattu. Guzenina vaati, että jos yhdessäkin hoitolaitoksessa alitetaan hoitajamitoitus-suositus, niin siitä säädetään vanhuspalvelulakiin. Ja Superin tuoreen selvityksen mukaan 0,5 henkilöstömitoituksen alittaa edelleen noin joka viides paikka.

 

Kesän aikana on ollut aikaa pohtia, että onko näitä hoitajamitoituksia nyt sitten seurattu ministeriön toimesta? Ministeriössä ovet ovat käyneet kuin saluunassa, ministerit ovat vaihtuneet, joten kuka tästä nyt vastaa? Hyvä kun tässä enää tietää, kuka ministeri vastaa mistäkin. Tietävätkö ministerit enää itsekään?

 

Hyvät toverit,

 

Politiikka on arvovalintoja. Jokainen vanhus on ansainnut arvokkaan ja turvallisen ikääntymisen. Mutta onko nykyajan hyvinvointiyhteiskunnassa turvalliseen ikääntymiseen mahdollisuus vain varakkailla?