Rautaruukki ilmoitti keskiviikkona 22.1.2014 yhdistyvänsä ruotsalaisen SSAB:n kanssa. Jatkossa SSAB on noin vajaan 60 prosentin ruotsalaisomistuksessa ja reilun 40 prosentin suomalaisomistuksessa. Iso ongelma on se, että äänivalta menee kuitenkin ruotsalaisille 75-25 ja pääkonttori sekä toimitusjohtaja Ruotsiin. Lyhyellä tähtäimellä merkitsee työpaikkojen vähentymistä ilmeisesti yhteensä 900:lla, näiden pitäisi jakaantua tasaisesti Suomeen ja Ruotsiin.

Fuusiosuunnitelman mukaan Suomen valtio on Solidiumin kautta uuden yhtiön suurin yksittäinen omistaja, mutta äänivallasta suomalaiset kuitenkin saisivat vain neljäsosan. Henkilöstövähennyksiin Suomessa on siis jatkossakin varauduttava, koska määräysvalta on Ruotsissa ja voi vain arvailla, kuinka paljon suomalaisten työpaikkojen kohtalo kiinnostaa ruotsalaisia, jos omiakin on vaakalaudalla.

Raahen tehtaalla vastikään vietiin 200 työpaikkaa yt-neuvottelujen kautta ja on surullista jos tehtäviä joudutaan edelleen karsimaan. Tehtävien päällekkäisyys herättää myös huolen Hämeenlinnan tehtaan tulevaisuudesta.

Solidium kertoo tiedotteessaan kannattavansa fuusiota ja valmistelleensa sitä yhdessä Rautaruukin kanssa. Solidiumin näkemyksen mukaan ”järjestely on hyvä Rautaruukin osakkeenomistajien, henkilöstön ja asiakkaiden näkökulmasta ja Rautaruukin osakkeenomistajat saavat huomattavan osan näistä synergiahyödyistä hyvän vaihtosuhteen kautta.” Sijoittaja on siis nähtävästi edelleen Solidiumin intresseissä ykkönen, eivätkä suomalaiset työpaikat. Ja millä tavalla järjestely on muka henkilöstön kannalta hyvä, kun he jäävät keikkumaan epävarmaan tilanteeseen ja murehtimaan työpaikkojensa kohtaloa? Työntekijät saivat tietää fuusiosta vain hieman ennen kuin Rautaruukki ja Solidium julkistivat asian.

Nämä kaupat eivät ole Suomen hallituksen, eikä eduskunnan päätösvallassa. Tämä ongelma juontaa juurensa edelliseen porvarihallitukseen, joka perusti Solidiumin ja siirsi sinne päätöksenteon tällaisista kaupoista. Lisäksi porvarihallituksen esityksestä Rautaruukista annettiin viime kaudella eduskunnassa täydet myyntivaltuudet. Vasemmistoliitto vastusti tätä esitystä. 

Rautaruukissa on myös kahden vuoden ajan ollut käynnissä sopeutumisohjelma, jonka myötä yhtiö on saatu toimivammaksi. Miksi valtio on ensin laittanut yrityksen kuntoon ja nyt myy sen? Miksei Solidium ostanut SSAB:ta?