Juhannusta edeltävät päivät olivat eduskunnassa poikkeuksellisen kiireiset.  Juhannusviikolle osui muun muassa historian ensimmäisen kansalaisaloitteen ratkaisevat äänestykset. Viime hetken käsittelyssä oli kunta- ja palvelurakennelaki, josta eduskunta palasi keskustelemaan ja äänestämään siis juhannusjuhlinnan jälkeen.

 

Istuntovapaa pääsi alkamaan normaalista poiketen vasta juhannuksen jälkeisellä viikolla. Täysistunnot jatkuvat syyskuun alussa. Istuntotauko ei meille kansanedustajille tarkoita pitkää lomaa, vaikka niin usein luullaan. Vaikka eduskunta ei heinä-elokuussa kokoonnu, tapahtuu politiikan saralla silti koko ajan.

Erilaisia tilaisuuksia, joihin meitä kaivataan, on pitkin kesää. Esimerkiksi heinäkuun puolivälissä joukko edustajia kokoontuu Poriin Suomi Areenalle, kun eduskunta on yhtenä järjestäjänä kesän suuressa poliittisessa keskustelutapahtumassa. Itse osallistun keskusteluun päivähoidosta Antti Kaikkosen kanssa sekä pohdin muuttunutta kansanedustajuutta muun muassa Riitta Uosukaisen kanssa.

Myös vasemmiston eduskuntaryhmän kesäkokous pidetään tänä vuonna Porissa 20.-21.8. Kaksipäiväinen kokous on aiempaa laajempi kokonaisuus, ja tutustumiskäynteihin ja yleisötilaisuuksiin on varattu enemmän aikaa. Me haluamme näkyä ja olla mukana entistä voimakkaammin.

 

Vanhuspalvelulaki astuu voimaan nyt heinäkuun alussa. Se on kaiken kaikkiaan hyvä kokonaisuus, josta olemme iloisia. Iäkkäälle henkilölle tulee nyt aiempaa laajempi oikeus oman palvelutarpeensa selvittämiseen. Selvityksessä arvioidaan kattavasti millaisia palveluita iäkäs henkilö tarvitsee ja se tehdään yhteistyössä ammattihenkilön, omaisten ja iäkkään henkilön itsensä kanssa.
Lain lähtökohta on, että hoito ja huolenpito toteutetaan ensisijaisesti kotona. Pitkäaikaishoito voidaan toteuttaa laitoshoitona vain silloin, kun se on lääketieteellisesti perusteltua tai jos se on arvokkaan elämän ja turvallisen hoidon kannalta muuten perusteltua.

Erittäin myönteistä on, että laki velvoittaa kunnat järjestämään iäkkäille avio- ja avopuolisoille mahdollisuuden asua yhdessä molempien niin halutessa myös sen jälkeen, kun toinen heistä tai kumpikin tarvitsee pitkäaikaista hoitoa ja huolenpitoa muualla kuin aikaisemmassa kodissaan. Tämän jälkeen puolisoiden epäinhimillinen erottaminen ei ole mahdollista.

Lain voimaan astuminen ei itsessään iäkkäiden henkilöiden tilannetta paranna, vaan siihen tarvitaan kunnalta panostusta ja ihmisiä. Toivonkin, että kunnissa ymmärretään nyt toimia parhaan mukaan.

 

Lomalle aion pyhittää ainakin pari viikkoa. Ihan pian on esikoisemme rippijuhlat, joten ikkunan pesua riittää. Yritän varata aikaa myös rakkaalle harrastukselleni, kesäteattereissa käymiselle. Suunnitelmissa on luonnollisesti Riihimäellä, Daddysin terassilla esitettävä revyy, jota ei tänä vuonna esitä VIT vaan Perikunta, ja nimikin jo kertoo että sama tyyli jatkuu. Seinäjoella Törnävän kesäteatterissa esiintyy ystäväni Janne Kataja ja moni muu tuttu riihimäkeläinen. Sinne on siis ajeltava myös.

 

Tänään aion kuitenkin rokata, kun kotikaupungissani kuudetta kertaa järjestävässä Riihimäki Rockissa esiintyy kuopukseni suuri idoli Cheek. Näissä tunnelmissa toivotan raikasta, aurinkoista ja rentouttavaa kesää!