Viikko alkoi viime maanantaina Riihimäen kaupunginvaltuuston budjettiseminaarilla. Riihimäen tilanne ei näytä hyvältä, mutta emme ole mikään katstrofikuntakaan. Suurimmat haasteet liittyvät sosiaali- ja terveyspuolen hoitamiseen. Soten osuus Riihimäen budjetista on lähes 60% ja koko sote puoli on aika levällään tällähetkellä.  Huomisessa kaupunginhallituksen kokouksessa listalla on luopuminen yhteispäivystyshankkeesta, joka piti toteuttaa yhdessä naapurikuntien Lopen ja Hausjärven kanssa. Nyt hanke kaatuu ja Riihimäki jatkaa sote-puolen kehittämistä yksin. Toinen ongelmakohta on raakamaan loppuminen. Tonttimaata ei Riihimäellä ole enään moneksi vuodeksi.

Tiistaina lakivaliokunta kuuli vielä asiantuntijoita liittyen adoptiolain uudistukseen. Valiokuntatyöskentely on osoittautunut hurjan paljon mielenkiintoisemmaksi kuin mitä osasin odottaa. Kuulemme maan parhaita asiantuntijoita käsittelyssä olevista asioista ja teemme kysymyksiä ja annamme niiden pohjalta lausuntoja ja mietintöjä. Adoptiolaissa on riittänyt mietittävää.

Iltapäivällä tapasin Hämeenlinnan Kaurialan lukion oppilaita yhdessä Timo Heinosen (kok.) ja Ismo Soukolan (ps.) kanssa. Nuoria on aina ilo tavata eduskunnassa, sillä he ovat niin aitoja ajatustensa ja mielipiteittensä kanssa.

Keskiviikkona olin Riihimäen kaupunginhallituksen kanssa vieraana Janakkalan kunnanhallituksen kutsusta Turengin asemalla. Vierailu oli erittäin hyvä ja onnistunut. Vaikka olemme Janakkalan kanssa naapureita, niin meillä on hävettävän vähän yhteistyötä. Ilmeisesti tähänkin on tulossa muutos. Onneksi.

Torstaina koin todellisen dejavu-ilmiön, kun työpäivän päätteeksi pyöräilin asemalta Arjalle. Istuimme pöydän ääressä suunnittelemassa Arjan, Saulin ja Mariannan kanssa ministeri Kyllösen tammikuista Hämeen vierailua. Saman pöydän ääressä istuttiin satunnaisesti koko viime vuosi suunnittelemassa mun vaalikampanjaa. Ilmeisen hyvin istuttu.

Perjantaina vietettiin Nenäpäivää. Osallistuin itse keräykseen 50 euron summalla ja haastoin mukaan myös kaikki Riihimäen luottamushenkilöt pienellä summalla. Illalla katsoin Nenäpäivän lähetystä YLEltä silmät kyynelistä märkinä. Miten 2010-luvun maailmassa voi vielä olla niin paljon hätää?

Lauantaina kävin esikoiseni kanssa katsomassa Riihimäen Nuorisoteatterin ensi-illassa "Lex-Ihmemaa Liisan seikkailut". Ei voi muuta kuin ihmetellä kuinka älyttömän taitavia nuoria meillä Riihimäellä kasvaa. Itse en koskaan ole harrastanut teatteria, mutta olen kyllä istunut monesti katsomossa. Muistan, kun 1994 vanhempani pakottivat minut ja vanhemman veljeni katsomaan "Kuun poika" - näytelmän ensi-iltaa. Näytelmässä taisi olla nuoremman veljeni Akun ensimmäinen isompi esiintyminen teatterin lavalla. Äiti oli sitä mieltä, että esitys on tultava katsomaan, sillä "Jos Akusta joskus tulee jotain, niin voitte ainakin sanoa nähneenne tämän." Uskon, että eilenkin katsomossa istui vanhempia, joiden nuorista vielä kuullaan.